lauantai 5. tammikuuta 2013

Suvannon kappeli

Olen kuvannut kirkkojen ohella satunnaisesti myös sellaisia siunauskappeleita, jotka olen kokenut arkkitehtuurillisesti tai muulla tavalla mielenkiintoisiksi kuvauskohteiksi. Tässä vaihtelun vuoksi yksi kohde tästä valikoimasta.

Tämä Suvannon kappeli sijaitsee Pohjois-Pohjanmaalla, Ylivieskassa. Se on Ylivieskan seurakunnan pääkappeli ja sitä käytetään siunaustilaisuuksien ohella paljon muuhunkin toimintaan, kuten konsertteihin, kuoroharjoituksiin ja jumalanpalveluksiin. Kappelissa pidetään myös seurakunnan kerhoja, joille siellä on omat toimitilat. Kappeli valmistui vuonna 1986.

Rakennus on yleisilmeeltään niin valoisa ja positiivisessa mielessä ei-kappelimainen, että sitä on vaikea siunauskappeliksi ulkopäin katsottuna uskoakaan. Eikä synkkyydestä ole tietoa sisälläkään. Kappelissa on jopa kahvio! Kellotornikin on suunniteltu todella hämäävästi vasemmalla puolella näkyvän tiiliaidanpätkän yhteyteen. Kaikesta näkyy tietoinen synkkyyden välttäminen. Ja miksipäs ei. Minkä vuoksi siunauskappelien pitäisikään aina olla tummia kivirakennuksia, joiden huipulla on musta risti. Kappelissa, jota käytetään paljon muuhunkin toimintaan, tuo ei varmasti viisasta olisikaan. Suunnittelija, Arkkitehtitoimisto Paloranta, on onnistunut hienosti. Vuonna 2006 samainen yritys on suorittanut vielä kappelin peruskorjauksen ja laajennustyön.

Kappelin välittömässä läheisyydessä sijaitsee myös hautausmaa-alue.


Osoite: Renssulantie 12, Ylivieska


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!