lauantai 30. tammikuuta 2016

Suodenniemen kirkko

Tämä kirkko sijaitsee Sastamalan kaupungin alueella. Sastamalan seurakunta on siitä mielenkiintoinen, että sen alueella on monen kuntaliitoksen tuloksena nykyisin peräti 11 kirkkoa ja kaksi kappelia! Jokainen noista on omalla tavallaan komea ja lisäksi kaikki ovat sopivasti erilaisia! Tällä kerralla katsomme yhtä näistä.

Korkealla mäellä näyttävästi sijaitsevan Suodenniemen puisen ristikirkon ovat piirtäneet arkkitehdit Charles Bassi ja Anton Wilhelm Arppe. Kirkko valmistui ilman tornia vuonna 1831. Carl Ludvig Engelin piirtämä torni valmistui sen päätyyn vuonna 1838. Se tekee koko kirkon vahvasti empire-tyyliseksi.

Jeesusta Getsemanessa kuvaavan alttaritaulun on maalannut taidemaalari Ingeborg Malmström. Kangasalan urkutehtaan valmistamissa uruissa vuodelta 1937 on 14 äänikertaa.

Kirkon ympärillä on vanha hautausmaa.

Osoite: Koippurintie 9, Suodenniemi, Sastamala








maanantai 25. tammikuuta 2016

Sinisellä hetkellä

Kännykän kuljettaminen kuvauksen merkeissä jatkuu. Tämä tuotos on eilliseltä päivälltä. Myös kuvankäsittely on tehty kokonaisuudessaan puhelimessa. Suosittelen lämpimästi Snapseed-ohjelmaa, sitä muuten valokuvauksen guru Scott Kelbykin näihin "pikkulaitteisiin" suosittelee!

lauantai 23. tammikuuta 2016

Luhalahden kirkko

Luhalahti on yksi Ikaalisten kaupungin kylistä, tai kaupunginosaksiko sitä pitäisi sanoa? Maisemat ainakin olivat niin maaseutumaiset, ettei tuo oikeaoppinen nimitys oikein istu. Maisemiensa puolesta tämä on hienoa kumpuolevaa seutua. Kylässä sijaitsee oma kyläkirkko.

Kyläkirkoksi aika tyylikäs, vai mitä? Tämä valkoiseksi rapattu tiilikirkko valmistui vuonna 1934 paikkakuntalaisen arkkitehdin Bertel Strömmerin piirustusten mukaan. Rakennuttajana oli paikallinen, vuonna 1919 perustettu rukoushuoneyhdistys. Sittemmin kirkko on peruskorjattu vuonna 1969.

Alttaritaulun teemana on "Hyvä Paimen" ja sen on maalannut taiteilija Ilmari Heinonen. Taulu on vuodelta 1959. Kirkossa on pienet Kangasalan urkutehtaan 6-äänikertaiset urut vuodelta 1969. Kirkkoon mahtuu istumaan 150 henkilöä.

Mielenkiintoinen seikka on se, ettei kirkon yhteydessä ole lainkaan kellotapulia vaan sen ainoa vaskikello on sijoitettu kattoa korkeammalle nousevaan päätyhuippuun.

Kirkko sijaitsee korkealla mäellä ja on tieltä käsin sitä lähestyttäessä varsin näyttävän ja yllättävän suuren näköinen.

Osoite: Luhalahdentie 2199, Ikaalinen


torstai 21. tammikuuta 2016

Kylmää kyytiä vielä hetken ainakin

Eilen oli pakkasen (reilut -20) lisäksi niin kylmä viima ettei kamera (siis puhelin tällä kertaa), tahtonut kädessä pysyä. Längelmäveden maisemia iltapäivällä pikaisesti töistä tullessa kuvattuna. Auringon näkyminen houkutti ja uuden puhelimen kameran testailu myös. :) Tuon karmean etualan levyn kuvassa huomasin vasta kotona, mutta ei voi mitään..


lauantai 16. tammikuuta 2016

Teiskon kirkko

Teisko on entinen pieni kunta Pirkanmaalla. Vuoden 1972 -alusta se liitettiin Tampereen kaupunkiin. Kauniita maaseutumaisemia Teiskossa riittää edelleen. Ja siellä sijaitsee myös kaunis puukirkko.

Tämä Teiskon järjestyksessään kolmas kirkko valmistui 1788. Sen rakentaja on Matti Åkerblom. Kirkko on ristikirkko, jonka sisäkulmat on viistetty, kuten kuvastakin näkyy. Ulkonäöllisesti sitä on muuteltu lähinnä vuoden 1842 peruskorjauksessa, jolloin mm. ikkunat saivat uuden ilmeen. Yläkulmastaan ajan tavan mukaisesti nykyisen pyöristetyn, veikkaan, mutta en saanut asiaa varmistetuksi.

Sisätiloja muuteltiin ja kunnostettiin vuoden 1906 peruskorjauksessa. Alunperin kaksiosainen alttaritaulu on taiteilija Pehr Sundbergin vuonna 1801 maalaama. Nykyisin sen alaosa on sakastin seinällä. Alttaritaulun vieressä olevat pienemmät taulut on maalannut taiteilija Gabriel Sveidel.

Eniten erikoisuudessaan itseni huomiota kiinnitti ylivoimaisesti alttarikaiteen vieressä sijainnut kaappikello, joka on saatu 1800-luvulla lahjoituksena. Tämä on ensimmäinen kirkko, jossa näen kaappikellon alttaritaulun vieressä! Kirkkosalissa on urkuparven lisäksi myös sivuparvekkeet, jotka nostavat kirkkoon mahtuvan väen määrän 770 henkilöön.

Vuodelta 1981 peräisin olevat 20-äänikertaiset urut on rakentanut Veikko Virtasen urkurakentamo.

Kellotapuli vuodelta 1798 on myös Matti Åkerblomin rakentama. Sen nykyiset kellot hankittiin Hollannista vuonna 1981.






























Kirkon ulkoseinällä sijaitseva vaivaisukko on peräisin 1800-luvulta.

Osoite: Teiskon kirkkotie 114, Teisko, Tampere


maanantai 11. tammikuuta 2016

Hyisiä tunnelmia

Nyt pakkasta on enää vain -16, joten sehän tuntuu jo ihan loskakeliltä viime päivien -30:n lukemien jälkeen. Tässä muutama kuva. Viisaat opettavat, että maisemakuvia kannattaa ottaa sillä hetkellä kun aurinko laskee. Tämä on käsittääkseni se hetki. =DD


Puut ovat itse asiassa nyt varsin kauniita, kun hieman luntakin on niiden suojaksi tullut.


Muutama pölli siinä viettämässä hyvää hyistä laatuaikaa!



Viime päivien kovat pakkaslukemat näkyvät monin paikoin ikkunoissa.




keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Joulun ylijäämät

Nyt loppiaisena on hyvä hankkiutua eroon joulun herkuista. Meillä niitä yritettiin syöttää tälle koiran kaveriksi jouluna saapuneelle ystävälle. Jotenkin tuskainen tuo ilme, mistähän se johtuu? ;)