lauantai 10. lokakuuta 2015

Limingan kirkko

Limingassa kartalta katsoen 30 vajaat 30 kilometriä Oulusta etelään, on ison näköinen puukirkko. Se poikkeaa arkkitehtoonisesti hiukan enimmästä osasta puisia kirkkorakennuksiamme jo pelkän kokonsa puolesta. Ikkunaratkaisu on myös mielenkiintoinen, samoin seinien nurkkaviisteiden puuttuminen. Katon keskiosassa on neliskulmainen "kupoli" ja sen päällä suurehko keskustorni. Kelloja siellä ei ole, joten tapulia se ei silti korvaa, se on kirkon pihapiirissä erikseen ja peräisin jo edellisen kirkon aikakaudelta.

Kirkko on rakennettu vuonna 1826 uusklassismin aikaan, jota se arkkitehtoonisesti edustaa. Sen piirsivät arkkitehdit Anders Fredrik Granstedt ja Anton Wilhelm Arppe. Rakennustöitä valvoi kirkonrakentaja Matti Kuorikoski.

Mielenkiintoista on, että Keisarillinen majesteetti määräsi alunperin kirkon rakennettavaksi kivestä ja vasta erinäisten vaiheiden jälkeen - kun kivikirkon piirustukset olivat jo valmiina - seurakunta sai luvan puisen kirkon rakentamiseen. Perusteena anomuksesa käytettiin mm. sen aikaisten tiilien huonoa kuntoa...

Suuren näköisestä ulkomuodostaan huolimatta istumapaikkoja kirkossa on maltillisesti, 850. Luulisin, että enemmänkin mahtuisi. Luulisi tuon kokoisessa kirkossa olevan sivulehteritkin, mutta en saanut asiaa mistään tarkistetuksi, enkä viitsinyt seurakuntaankaan alkaa soittelemaan. :)

Alttaritaulu on taidemaalari Oskar Nylanderin maalaama ja vuodelta 1849. Kaunis saarnastuoli on peräisin edellisestä kirkosta ja vuodelta 1727. Kirkosta löytyy myös katosta riippuva vanha votiivilaiva ja edellisestä kirkosta peräisin oleva pienempi alttaritaulu. Se on taidemaalari Petter Bergströmin maalaama.

Mäellä sijaitseva kirkko on näyttävä maanmerkki Limingan keskustaa lähestyttäessä.


Osoite: Kirkkotie, Liminka


10 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kirkko on tosi hieno. Sää nyt oli kuvaushetkellä hiukan pilvinen, mutta ei satanut sentään. Kiitos Katinka.

      Poista
  2. wat een prachtige kerken tovert je toch iedere keer tevoorschijn,deze ziet er ook heel mooi onderhouden uit.

    VastaaPoista
  3. Hieno on ja todellakin näyttää niin isolta, että olisi luullut enemmän vetävän porukkaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tillariina. Ne on nuo sivulehterit sellaiset, jotka nostavat väkilukua monesti paljonkin ja jos ne puuttuvat, väkeä voi mahtua oleellisesti vähemmän. Urkulehteri ainakin tässäkin kirkossa on, mutta sekin näyttää aika pieneltä. Täytyisi päästä joskus sisällekin katsomaan. :)

      Poista
  4. Hulppean kokoinen kirkko. Kaunis.

    VastaaPoista
  5. Upea ja kaunis kirkko. Ja hyvä ettei ole palannut pois, kun puusta tekivät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Orvokki. 1800-luvulla ne olivat ne salamaniskut kirkoille monesti kohtalokkaita, puukirkoille erityisesti. Tuon kirkon kohdalla menetys olisikin ollut erityisen suuri. Sen verran poikkeaa aikalaisistaan.

      Poista

Kiitos kommentistasi!