sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Haaste!

Niin,  haaste! Tosin ei suinkaan käräjätuomarilta, vaan Saraheinän blogista. :) Kiitos vaan haasteesta, Saraheinä. Tämä mahdollistikin mukavasti nyt monen sellaisen kuvan julkaisemisen, jota en ehkä muuten olisi julkaissutkaan. Eli kohta seuraa muutama kesäinen tuokiokuva, mutta ensin haasteen sisältö noin pähkinänkuoressa:

Tehtävänä on siis valita kuusi kuvaa kesästä. Aihe on vapaa, kunhan kuva on viime kesältä.

Alla siis muutamia hajapoimintoja viime kesän tunnelmista.

Ahjo. kohta tästä saadaan (tai saatiin silloin joskus) kuumia makkaroita. Nam! Taisi olla ensimmäisiä kesälomapäiviä. Kyllä se onkin tuo kesäloma hieno keksintö. :))

Ja kesälomatunnelmissa jatketaan. Kuva Pohjois-Pohjanmaalta. Kuvaajasta katsoen oikealle kääntyy kesälomapaikkamme pihaan. Tuon pihan parasta antia ovat juuri nuo kuumat makkarat, hyvä lepotuoli ja mahtava rauha ympärillä. Huonoja puolia taas nopeasti kasvava ruoho ja ainakin viime kesänä poikkeuksellisen yhteistyöhaluton leikkuri. :)

Kuva jäi mieleen siitäkin syystä, että opetin nuoremmalle tyttärelle pyöröpolarisaatiosuotimen käyttöä. Hän siinä suodinta pyöritellessään pyöritti sen vahingossa objektiivista irti. Suodin putosi ja pyöri jonnekin heinikkoon. Sitten sitä etsittiin kuin neulaa heinäsuovasta.:) Löytyi se sentään lopulta ja vielä naarmuttomanakin! Eli kuvasta oli tulla arvokkaampi kuin uskoisikaan :))

Kesälomalla kuvattua tämäkin. Kaunista kesäiltaa. Kylläpäs se näyttääkin kauniilta näin syksyn synkeillä säillä.. :)

Käpyjä! Tämän kuvan "kuvasin" itse asiassa siten, että näpräsin kameraa aurinkotuolissa, torkahdin siinä jossain vaiheessa ja heräsin kun kamera laukesi! Ei hätää, pidän aina tuon ison kameran remmillä kaulassa (siis aina silloin kun se mukana on)  joten putoamaan ei pääse. :))

Okei, on tätä tietysti hiukan rajailtu jälkeenpäin, käsitelty muutenkin :)

Maitoauton näkeminen on nykyisin maaseudullakin niin harvinaista, että täytyihän tuo kuvata! Harvalukuisiksi ovat maitotilat monin paikoin käyneet.

Ihan rehellinen suomalainen tuulimylly keskellä erästä Pohjois-Pohjanmaalaista kaupungin keskustaa. Sivumennen sanottuna tässä kaupungissa järjestettiin viime kesänä läppärinheiton em-kilpailut (kyllä, luit oikein) ! Palkintona läppäriinsä totaalisimmin hermonsa menettäneelle oli muistaakseni uusi läppäri. Se varmasti tulikin tarpeeseen =DD Viime kesänä en osallistunut koska silloin vielä valot välkkyivät ja pelit soivat, mutta ensi kesäksi minulla on oikein hyvä läppäriehdokas tähän mukaan! Toivotaan että kisa järjestetään. Toivotaan myös, että maltan odottaa sinne asti :))


Jatkan haastetta eteenpäin ja haastan seuraavaksi seuraavat blogit/bloginpitäjät tähän "kesäkisaan" mukaan yllä olevin säännöin:

http://harrynkuva.blogspot.fi/ Harry Kalenius

http://lepoland.blogspot.fi/ Pasi Lepola

http://havulan.blogspot.fi/ Tapsu

http://arnoya-ari.blogspot.fi/ Arnoya Ari


18 kommenttia:

  1. On mainiot kuvat kesästä.
    Sinistä taivasta ja vihreyttä.
    Kesän ekat makkarat maistuu hyvältä talven jälkeen takuulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, se oli sitä aikaa. :)) Kiitos Seijastiina.

      Poista
  2. Hyviä kuvavalintoja kesätunnelmista. Ilo katsella nyt kun Eino-myrsky riehuu. Saas nähdä katkeaako sähköt. melkoisia tuulenpuuskia ja puita menee nurin lähialueella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä ei mennyt poikki, mutta lähellä varmaan oli ja vieläkin hiukan vilkkuu joskus. Kiitos Minttuli.

      Poista
  3. Mukavia muistoja olet taltioinut.
    Voin kuvitella eka kuvan ihanat fiilikset, kun loma on alkanut ja saa ensimmäiset hiilloksella paistetun makkaran herkuteltavaksi.
    Kiusasiko hyttyset enempi, kun ruoho kasvoi pitkäksi?;)

    Hyvää sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se fiilis on aina hyvä kun kesäloma alkaa :) Ja mitä ruohikkoon tulee, niin kyllä sen kasvaminen varmaan kiusasi minua enemmän kuin hyttysiä. :D

      Poista
  4. Erinomaisen kesäisiä kuvia, nam nam! Kiitos paljon JPK haasteesta. Olen kuitenkin jo vastannut vastaavaan haasteeseen, mutta harkitsen vakavasti asiaa sillä onhan noita julkaisemattomia kuvia viellä jemmassa... :) http://lepoland.blogspot.fi/2013/09/seitseman-kuvaa-kesasta.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä vaan! Yritin tiirailla blogistasi, näkyisikö merkkejä "haasteesta", mutta en silloin huomannut. :) Tee toki asian suhteen miten itse haluat, olethan jo kortesi kekoon kuuitenkin kantanut. :)) Kiitos Pasi.

      Poista
  5. Näissä kuvissa on Suomen kesä!
    Pistetään maitoa tulemaan ja makkarat grilliin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Paitsi että taisi olla kyllä limsaa:)) Kiitos Vikki.

      Poista
  6. Kivat muistot kesästäsi. Ollapa edelleen kesä !
    Vaikka ei tämä syyskään haittaa, kunhan ei vain talvella tulisi paljon lunta.

    VastaaPoista
  7. Totta. Toivotaan kuitenkin että hiukan saadaan sitä ja vältytään kovilta pakkasilta. Kiitos Orvokki.

    VastaaPoista
  8. Tuli kyllä ikävä kesää! Ihanat kuvat!

    VastaaPoista
  9. Näinhän se on. No, onhan se kohta taas kevät. :) Kiitos kommentista Piupau!

    VastaaPoista
  10. Oikein kesäiset kuvat ja kivat tarinat :)

    VastaaPoista
  11. Valitettavasti en ole kiireiltäni ennättänyt kesäkuvahaasteen kimppuun :) Ehkäpä myöhemmin laitan kesäkuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se helposti on. Ja kyllähän sekin on totta, että nyt ollaan jo aika lähellä joulua ja kesän muisteleminen jää taka-alalle, ainakin hetkeksi!

      Poista

Kiitos kommentistasi!