Ensimmäisenä Lapin maakunnan kirkkona blogissani saa vuoron Ranuan persoonallinen pieni puukirkko, joka piti ilman muuta kuvata paikallisen eläinpuistokäynnin yhteydessä. Siinä kuvatessa huomasin kirkon oven olevan auki, joten yllättäen sain jopa sisäkuvat kohteesta. Tämä oli hieno sattuma, sillä kirkko ei ole tiekirkko, ainakaan sitä ei tiekirkkojen listalta löydy.
Kirkko on hirsirakenteinen ja ulkopuolelta laudoitettu. Se valmistui vuonna 1914 arkkitehti Jan Eklundin laatimien piirustusten pohjalta. Pohjamuodoltaan se on pieni ristikirkko, jonka yhteen ulkonurkkaukseen on lisätty torni. Ranuan kirkko on arkkitehtinsä ainut kirkkorakennus. Muita julkisia rakennuksia hän on sen sijaan suunnitellut paljon etenkin Helsinkiin.
Kirkossa on sisällä hirsiseinien luoma kodikas tunnelma, joka sopii Lappilaiseen pieneen kirkkoon hyvin. Se on vähän kuin erämaamaja. Lähes kaikki on valmistettu puusta. Istumapaikkoja on 338 henkilölle. Alttaritaulun on maalannut kuvataiteilija Martti Visanti vuonna 1951.
Matalalle parvekkeelle on saatu sovitettua 14-äänikertaiset Hans Heinrichin urkurakentamon vuonna 1982 rakentamat urut. Parvekkeet kiertävät alttariseinää lukuun ottamatta kirkkosalin.
Kaiken kaikkiaan Ranuan kirkko on hyvin mielenkiintoinen kirkkorakennus jo siistäkin syystä, että se poikkeaa hyvin paljon tavanomaisesta kirkkokannastamme. Tätä kannattaa käydä katsomassa vaikka samalla kun käy jääkarhuja tervehtimässä paikallisessa eläinpuistossa!
Kirkkotie 10, Ranua
Minulla ei oo yhtään lappilaista kirkkoa sarjassa. Hieman kade! :)
VastaaPoistaAikas vähäiset ne on minunkin valikoimat, mutta muutamia sentään. Sieltä kyllä löytyy monta kiinnostavaa tapausta ja upeita maisemia kaupan päälle. :) Täytyy yrittää vähitellen kasvattaa valikoimaa. :) Kiitos Tillariina.
PoistaTämän kirkon tiedän ja tunnen. Kaunis.
VastaaPoistaPieni ja kaunis kirkko. Kiitos Aimarii.
PoistaPieni ja sievä, sisältä kodikas kirkko.
VastaaPoistaKyllä! Kiitos Marliska.
PoistaKivan näköinen kirkko.
VastaaPoistaOn se. Kiitos Orvokki.
Poista