Kirkkojen tyylikaudet, osa 1 - Vanhat puukirkot

Päätin tarttua tuumasta toimeen ja aloittaa kerran kuukaudessa ilmestyvän maamme kirkkojen erilaisa arkkitehtoonisia tyylejä käsittelevän kirjoitusten sarjan. Aihe on suhteellisen vaativa, enkä aiokaan sitä pohjia myöten käsitellä, koska siihen meillä on varmasti paljon viisaampiakin tietäjiä olemassa. Sen sijaan yritän käsitellä aihetta lyhyesti ja kansantajuisesti käytännön esimerkkien - jo julkaistujen kirkkokuvieni - avulla. Sarjan ensimmäisessä osassa katsotaan meiltä löytyviä ns. vanhoja puukirkkoja, joilla tässä tarkoitan 1600-1700 -lukujen kirkkorakennuksia. Painotan esittelyn kirkkojen ulkoiseen olemukseen, sisätiloja en ala sen kummemmin tässä käsitellä.

1600-luku

Aivan hiljattain blogissani esitelty Vöyrin kirkko on vanhin yhä käytössä oleva puinen kirkkorakennus maassamme. Se on valmistunut vuonna 1626.

1600-luvulla maassamme rakennettiin enimmäkseen puukirkkoja. Sitä edeltäneellä keskiajalla kirkot olivat meillä varsinkin aikakautensa loppuvuosisatoina suurimmalta osin kivikirkkoja, jotka olivat suorakaiteen muotoisia. Sen muotoinen itse asiassa tämä Vöyrin kirkkokin alunperin oli. 1600-luvun puukirkot varustettiin useimmiten korkealla länsitornilla, joka toimi varsinkin Pohjanmaan kirkoissa samalla merimerkkinä laivoille. Vöyrin kirkko on näistäkin piirteistä hyvä esimerkki, vaikka se ei varsinainen rannikon kirkko olekaan.

Vanhojen, sekä 1600- että 1700 -lukujen puukirkkojemme keskeinen tyylipiirre on erittäin jyrkkä satula- tai aumakatto. Viisteiden käyttö on maltillisempaa kuin tulevalla 1700-luvulla.

Jos katsot kirkkoa tarkkaan huomaat, miten lähellä se muotoilullisesti itse asiassa onkaan vanhoja kivikirkkojamme. Ikkunatkin ovat kivikirkkojen tapaan yläosastaan pyöreät, vaikka kirkko muuten hyvin teräväpiirteinen onkin. Terävä muotoilu on tyylipiirre näissä. Pyöreämpiä muotoja kirkot alkoivat saada vasta 1800-luvun koittaessa.

1700-luku

1700-luvulla sekä kirkonrakentamiseen, että arkkitehtuuriin tuli uusia piirteitä. Siinä missä 1600-luvulla kirkot rakennettiin monesti rikkaiden (aatelisten ja porvareiden) lahjoitusten turvin talkootyönä ja suunnittelija saattoi olla ihan ns. "kansanmies", 1700-luvulla kirkon rakentamisesta vastasi monesti ammattimies, "kirkonrakentaja". Talkootyötä luonnollisesti tehtiin edelleen, mutta nyt projektilla oli selkeä päävastuun kantava asiantuntija, joka yleensä myös rakensi kirkkoa eniten.

Tässä esimerkki tyypillisestä 1700-luvun puukirkosta. Tämä Ylihärmän kirkko valmistui vuonna 1787. Sen suunnitteli ja rakennustyön toteutti kirkonrakentaja Kaapo Hakola, kirkonrakentaja Antti Hakolan poika.

1700-luvulla rakennettiin paljon ristikirkkoja. Länsitornista tässä mallissa luovuttiin ja tilalle rakenettiin erillinen kellotapuli. Kirkkot varustettiin monesti juuri kuvan kaltaisella sipulihuippuisella ns. kattoratsastajalla, varsinkin Hakolan kirkonrakentajasuvun rakentamat kirkot. Kattoratsastaja oli hyvin maltillisen kokoinen. Viisteiden käyttö lisääntyi huomattavasti. Rinnalla rakennettiin kuitenkin edelleen perinteisiä suorakaiteen muotoisia päätytornilla varustettuja pitkäkirkkoja, mutta ristikirkko oli näistä rakennuksena arvostetumpi.

Aivan oman lukunsa vanhoihin puukirkkoihimme toi Längelmäkeläissyntyinen kirkonrakentaja Antti Piimänen (1712-1775). Hän kehitti lounaissuomalaisen pitkäkirkkotyypin, jossa on jyrkkäprofiilinen satulakatto ja lyhyet, runkohuonetta matalammat ristivarret, joista toisessa on (ainakin alunperin ollut) sakasti toisen toimiessa kirkon eteisenä. Kirkot pyrittiin rakentamaan itä-länsi suuntaisesti, jolloin päätytorni sijoitettiin länteen. Torni oli yleensä sipulihuippuinen. Tämäntyylilisä kirkkoja maastamme löytyy vielä kohtalaisen paljon. Tässä tyylistä esimerkkinä Längelmäen kirkko. Se ei tosin ole aivan alkuperäisasussaan, sillä sakasti on vuoden 1896 -peruskorjauksen yhteydessä muutettu itäpäätyyn rakennettuun siipiosaan.  

Kivikirkon rakentaminen oli maassamme harvinaista 1600-luvulta 1800-luvun puoliväliin saakka. Tähän oli syynä kirkon verotusoikeuden muutos; Puinen kirkko oli paitsi helpompi, myös halvempi rakentaa, vaikkakin se oli tulelle alttiimpi. Moni vanha kirkkorakennus onkin tuhoutunut joko salamaniskun tai kynttilöiden käytön seurauksena syntyntyneessä tulipalossa. Toisaalta puinen kirkkorakennus tarjoaa tietynlaista lämminhenkistä tunnelmaa, jota harvemmin kivikirkoista löytyy.

Edellä mainitut tyylipiirteet eivät päde kaikkiin tapauksiin, vaan edustavat eräänlaisesta yleislinjaa. Niin kuin sananlaskukin sanoo: ei sääntöä ilman poikkeusta ja se poikkeushan sitten vahvistaa sen säännön.

=D

Sarja jatkuu ensi kuussa.