perjantai 16. elokuuta 2013

Haapaveden kirkko

Pohjois-Pohjanmaalla sijaitsevan Haapaveden kirkko on eräs uudemmista kirkoistamme. Paikkakunnan edellinen, historiallisesti merkittävä, vuonna 1784 valmistunut lähes tuhat henkeä vetänyt puinen ristikirkko paloi tuhopolton seurauksena toukokuussa 1981. Uusi kirkko vihittiin käyttöön adventtina 1984.

Uusi kirkko on täysin erilainen kuin edellinen. Rakennus on tyypillinen monitoimikirkko, jossa saman katon alla sijaitsevat varsinaisen kirkkosalin lisäksi seurakuntasali, kirkkoherranvirasto ja pienryhmätiloja. Jonkin matkan päässä kirkosta, hautausmaan laidassa, seistä nököttää edellisen kirkon palosta säästynyt kellotapuli.

Kirkkosali on modernista arkkitehtuuristaan huolimatta pylväistön jakama, kaksilaivainen leveä basilika, eli sinänsä vankan perinteinen kirkkosalimalli.

Lehtereitä kirkkosalissa ei ole, ja urut sijaitsevat salin etuosassa, lähellä alttaria. Alttaritaulun paikalla on suuri, siro risti. Kantikkaasta ulkomuodostaan huolimatta kirkko on sisätiloiltaan erittäin kaunis, avara ja valoisa.



Osoite: Tähtelänkuja 5, Haapavesi 


Itse kuvasta vielä: Tähän asti minulla on ollut heti huono omatunto, jos laajakulman käytön seurauksena jokin torni, siipi tai seinä on kuvassa kallellaan johonkin suuntaan. Niitä kellistymiä ja kallistumia olen sitten pyrkinyt korjaamaan milloin Photoshopilla, milloin Gimpillä tai jollain muulla ohjelmalla. Tässä en ole korjannut niitä vähääkään. Joihinkin rakennuksiin tämä rehellinen laajakulma ihan näyttää sopivankin, vai mitä mieltä sinä olet?





6 kommenttia:

  1. Ei yllä lähellekkään liperin kirkkoa. Jotain yritystä on ollut mutta toiseksi jää. Joku kumman suunnittelun kukkanen on tuokin, että laitetaan yläkerran ikkunriviin jatkeeksi ovi. Mikä lie huoltoluukku. Ei tämä nyt kuitenkaan mikä susi ruma kirkko ole. Laajakulmalla kuvaksesta ei ole kokemusta mutta mitä kuvia on tullut nähtyä niin parhaiten se soveltuu maisemaan ja toisinaan sisätiloihin. Katselin tuota sinun kuvaasi oikein sillä silmällä ja jotenkin se vinksallaan tai kaatuu taaksepäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Harry kommentista! Kirkkoja on monenlaisia ja kyllähän tuo Liperi minunkin mielestäni pidemmän korren vetää. Tietysti paljon on vaikuttamassa sekin, millaiseen kirkkoarkkitehtuuriin on tottunut. On erittäin harvinaista, että modernista kirkosta tulee kansan keskuudessa ulkonäöllisesti pidetty.

      Laajakulma vääristää kuvauskohdetta, mutta sen avulla saadaan suuri kohde mahtumaan kuvaan kohtuu lähietäisyydeltä, mikä tässä tapauksessa oli välttämätöntä. Nuo geometriset vääritymät olisin toki voinut korjata kuvankäsittelyssä, mutta silloin kuvasta katoaisi se suuruuden tuntu, minkä tuo laajakulma saa aikaan. Siihen tunnelmaan kuuluu myös tuo "taakse kallistuminen". Itsekään en silti soveltaisi tätä kuvaustyyliä perinteisemmän näköisiin kirkkorakennuksiin, varsinkaan puukirkkoihin. Ihmiset kokevat sen vieraaksi.

      Tavanomaisen kirkkokuvauksen yksi suurimpia haasteita on mahdollisimman vähäinen geometristen vääristymien määrä kuvassa. Siinä sitä monesti onkin työstettävää kuvankäsittelyssä näiden nykyisten pyöreiden objektiivien aikakaudella. Joskus muinoin laatikkokameroissa neliskulmaisilla linseillä tuota riesaa ei ollut.

      Poista
    2. Ei tässä kuvassa sinällään mitään valittamista ole... :) Se kaatumisen tunne saattaa tulla siitä, että kuvaat matalalta ja kuvassa on noin tiukka rajaus, kirkolle ei oikein jää tilaa hengittää. Jos pari askelta olisit vielä voinut ottaa taaksepäin, niin kuva toimisi varmaan vielä paremmin.

      Poista
    3. Kiitos Pasi! Juuri noinhan se on. Tässä valitettavasti yhtään taaksepäin en päässyt, kalliota vasten tässä selkä oli nytkin :) Tiedä sitten, olisiko pitänyt kuvata kirkko sieltä kallion päältä:) Tässä kun ollaan todellisuudessa hyvinkin lähellä tuota rakennusta.

      Poista
  2. Kyllä on kauniita kuvia kirkoistakin ja muusta.
    Kävin vähän selailemassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirkkokuvaus on mielenkiintoista. Kohde on yleensä näyttävä ja voi olla varma ettei se juokse karkuun kesken kuvauksen. :) Tämän "varjolla" pääsee myös käymäänkin vaikka missä. Sellaisissakin paikoissa, joissa ei ikinä muuten tulisi käytyä. Perspektiivien korjaaminen aiheuttaa joskus haasteita loppukäsittelyssä. Kiitos, Seijastiina!

      Poista

Kiitos kommentistasi!