lauantai 22. kesäkuuta 2013

Ullavan kirkko

Ullava on entinen kunta Keski-Pohjanmaalla. Kunta lakkautettiin vuoden 2009 -alusta ja alue liitettiin Kokkolan kaupunkiin. Ullavan kirkko valmistui vuonna 1783.

Kirkon on suunnitellut ja sen rakentamista johti lääninrakennusmestari Johan Blomström. Kirkko oli alunperin Koivulahden kirkon tapaan arkkitehtoonisesti harvinainen kahdeksankulmainen pitkäkirkko. Vuoden 1900 -peruskorjauksessa siihen lisättiin kolme satulakattoista eteishuonetta ja myös ristikeskukseen lyhtytorni.

Kirkon sisätiloissa alkuperäisintä sisustusta edustavat saarnastuoli ja virsitaulu. Alttaritaulun on maalannut 18-vuotias ullavalainen tuleva taideprofessori Veikko Laine, joka myöhemmin tunnettiin nimellä Veikko Vionoja. Kirkon urut ovat 13-äänikertaiset, ja ne on rakentanut urkutehdas Jehmlich-Fazer vuonna 1958.





2 kommenttia:

  1. Korjaus: Ullava liittyi Kokkolaan Kälviän ja Lohtajan kanssa vuoden 2009 alussa. Seurakunnallisesti Ullava on kuulunut Kaustisen ja Ullavan seurakuntaan vuodesta 2006.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tarkennuksesta ja pahoittelut vuosilukuvirheestä. Vuonna 2007 tehtiin kuntaliitospäätös, joka sitten astui voimaan tuolloin 2009 -vuoden alusta.

      Nämä kuntaliitokset ovat monesti asettaneet seurakunnat mielenkiintoisiin tilanteisiin. Tässäkin tapauksessa seurakunta on ihan eri kuin mitä nykyiset kuntarajat sanovat. Em syistä en kovin usein otakaan kantaa mihin seurakuntaan kirkko kuuluu, vaan paremminkin minkä kunnan alueella se sijaitsee. Tästä uskoisin olevan sen etsiskelijälle olevan enemmän apua. Toisaalta, eipä tuo "Kokkolan kaupunkiin" kuuluminenkaan satunnaiselle matkaajalle paljonkaan asiaa avaa. Kartan avulla ehkä löytää kuitenkin parhaiten perille. Ja tietysti google mapsin. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!