lauantai 15. kesäkuuta 2013

Kuokkalan kirkko

Keski-Suomessa Jyväskylän kaupungissa Kuokkalan kaupunginosassa sijaitsee maamme toistaiseksi uusin kirkkorakennus.

Tämän keskellä kaupunkia sijaitsevan keskiaikaista kivikirkkoa nykyajan keinoin tyylittelevän modernin kirkon ovat suunnitelleet arkkitehdit Anssi Lassila, Teemu Hirvilammi ja Jani Jansson. Kirkko on saanut arkkitehtuuristaan asiantuntijoilta paljon myönteistä palautetta. Se vihittiin käyttöön helmikuussa 2010. 

Kirkon alttaritauluna on jyväskyläläissyntyisen kuvataiteilijan, Pasi Karjulan puinen reliefi. Lähitulevaisuudessa kirkkoon valmistunevat Sotkamon urkurakentamon 16+1 -äänikertaiset urut. Kirkkosalissa on 275 istumapaikkaa.

Kirkko sisältää varsinaisen kirkkosalin lisäksi seurakuntasalin ja erilaisia seurakunnan työ- ja toimitiloja.

Kirkon ehkä suurin erikoisuus on 25 metriä korkea kellotorni; Se on itse asiassa suuri carillon -kellosoitin, jonka kahtakymmentäkolmea kelloa voidaan soittaa normaalin kirkonkellojen soiton lisäksi myös omalta kaksioktaaviselta koskettimistoltaan! Näin kelloilla voidaan soittaa periaatteessa mitä tahansa musiikkia kaupunkilaisille. Siinäpä vasta vastuullinen tehtävä soittajalla!  :)


Päivitys 26.8.2014: Loppuvuodesta 2013 kirkkoon valmistuivat Sotkamon Urkurakentamon valmistamat 16+4 äänikertaiset Ranskalais-Romanttista tyylisuuntausta edustavat urut. Ne sijaitsevat perinteiseen tapaan urkuparvekkeella kirkon takaosassa.


Osoite: Syöttäjänkatu 4, Jyväskylä


3 kommenttia:

  1. Nyt olet bongannut ulkomuodoltaan todella erikoisen kirkon!

    VastaaPoista
  2. On kyllä moternit muodot kirkossa. Hieno ja saa katseet kääntymään:)

    VastaaPoista
  3. Kiitos kommenteista, Oranssin Punainen ja Kirsti. Erikoinen on, mutta jotenkin silti positiivisesti "uusvanha". :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!