lauantai 2. helmikuuta 2013

Perhon kirkko

Muutaman viikon takainen kuvausmatka Keski-Pohjanmaalle tuotti saaliina useammankin yllättävän hienon kirkon. Kaikki pieniltä paikkakunnilta. Olen hyvin iloinen siitä, että tältä matkalta tarttui mukaan taas uudentyyppistä kirkkoarkkitehtuuria. Tässä eräs tuolla matkalla kuvatuista kirkkkorakennuksista.

Perhon vuonna 1903 valmistunut puinen ristikirkko on mielenkiintoinen kirkkokohde. Vaikka kirkko onkin perinteinen aumakattoinen ristikirkko vailla sen kummempia erikoisuuksia, sen katon keskiosasta nouseva korkea huippu, ns. kattoratsastaja, sekä monet pienet yksityiskohdat tekevät siitä arkkitehtoonisesti varsin ainutlaatuisen kirkkorakennuksen. Lähinnä jugend-tyyliä edustavan kirkon on suunnitellut arkkitehti Valter Thomé.

Kirkkoon mahtuu 650 ihmistä. Alttaritaulu, "Erämaiden Kristus", on taiteilija Ilmari Virkkalan maalaama ja peräisin vuodelta 1938. Nykyiset urut ovat Urkurakentamo Hans Heinrichin rakentamat ja vuodelta 1989. Äänikertoja niissä on 20.

Kirkko on järjestyksessä seurakunan toinen kirkko. Ensimmäinen kirkko rakennettiin tälle samalle paikalle jo vuonna 1782. Vanhan kirkon hirsiä on käytetty rakennusmateriaalina myös tässä nykyisessä kirkossa. Kirkolle on tehty sekä korjaustöitä että täydellinen ulko- ja sisämaalaus 1990- ja 2000 -luvuilla.

Taustalla näkyvä tapuli on vuodelta 1799 ja se rakennettiin alunperin edellisen kirkon yhteyteen.


Osoite: Sahintie 3, Perho


7 kommenttia:

  1. Erikoisia ratkaisuja rakennuksessa. Sisäänkäynnin pitkät katontuennat ja joka kulmassa ihan kuin jonkinlainen penkki. Ansaitsee kyllä tulla kuvatuksi on niin erikoinen.

    VastaaPoista
  2. Upea Kirkko! Pidän värityksestä ja mallista todella paljon. Harmi vain, että kellotapuli on noin haalean kellertävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Harry ja Harza kommenteista. Olen aivan samaa mieltä joka asiassa. Tuota kellotapulin väriä itsekin mietin. Onko sitten lie historiallinen alkuperäisväri vai ihan tietoinen valinta myöhemmin. Toisaalta, tulisiko kokonaisuudesta pienen mäen päällä liian raskaan näköinen jos kellotapulikin olisi kirkon väreissä. En tiedä. Mutta onhan nuo arkkitehtoonisestikin aika eri paria...

      Poista
  3. Eri parilta näyttävät kirkko ja kellotapuli, vaan on noin 100 vuotta ikäeroakin. Kirkon ikkunat ovat mielestäni erityisen kauniit.

    VastaaPoista
  4. Ehkäpä se on hyväkin ettei väkisin aleta vääntämään värimaailmaakaan samaksi, kun tyylikin tuon verran erilainen. Ikkunat on minunkin mielestäni onnistuneet, tuo kolmen ikkunan kokonaisuus on hieno. Kiitos kommentista.

    VastaaPoista
  5. Kotamaista arkkitehtuuria, kaunis on kirkko.

    Väri vahva, sinapin keltaista.

    VastaaPoista
  6. Tuo kota-oivallus on muuten tosi hyvä. Kiitos kommentista ja tervetuloa blogiini!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!