Tikkakosken kirkko

VIIKON 8 KIRKKOESITTELY

Nämä kirkkoesittelyt seuraavat yleistä säätilaa:) Koska viime viikkoina (tai paremminkin kuukausina) on ollut suurimmaksi osaksi kovin pilvistä (ainakin täällä), olen valinnut esittelyihin sellaisia kirkkoja, joiden kuvat sopivat säätilaltaan näihin päiviin. Älkää huoliko, kyllä nämäkin kuvat tästä hiljalleen piristyvät kevään edetessä ja auringon näyttäytyessä:) 

Tällä kertaa esittelyssä on Jyväskylään kuuluvan Tikkakosken alueseurakunnan kirkko Keski-Suomessa. Tikkakoski on ilmailuharrastajalle hyvin suositeltava käyntipaikka, sillä siellä sijaitsee mahtava Tikkakosken Ilmailumuseo, josta olen tehnyt juttua muualle tähän blogiini. Museon esittelyyn pääset halutessasi tästä

Vuonna 1957 valmistuneen jyrkkäkattoisen pienen kivikirkon on suunnitellut Jyväskylän kaupunginarkkitehti Olavi Kivimaa.  Rakennus edustaa arkkitehtuurillisesti vapaasti toteutettua maamme keskiaikaisten kivikirkkojen muotokieltä. Kirkon yhteydessä olevassa matalassa siivessä on seurakuntatalo ja kerhotiloja. 

Vuonna 1994 kirkolle tehtiin peruskorjaus. Tuolloin kirkko sai myös pihaansa omintakeisen, kahden kellon kellotelineen. Varsinaista tapulia ei kirkon yhteydessä ole. 

Alttaritaulua kirkossa ei ole, vaan sen paikalla on alttariseinään kiinnitetty koruton, suurehko, mutta siro puinen risti. Kirkkosali on yleisilmeeltään hyvin pelkistetty. 

Niin ikään Keski-Suomessa sijaitseva, vuonna 1954 rakennettu Kyyjärven kirkko, on arkkitehtuurillisesti sekä ulkonaisesti, että myös sisätiloiltaan hyvin samantapainen tämän kirkon kanssa. Voit vertailun vuoksi katsoa Kyyjärven kirkkoesittelyn tästä.


Osoite: Kirkkokatu 18, Tikkakoski

Kommentit

  1. Onneton kyhäelmä tuo kelloviritys. Jos on pakko poiketa hyvistä ja kauniista kellotapuleista pitääkö sen mennä huonompaan suuntan? Oikein pula-ajan kyhäelmä. Hih! Suomen rumimman kirkon(Järvenpää) tapulikin on komeampi kuin tuo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taisit sanoa sen, mitä moni muukin on ajatellut:) Olen itse aivan samaa mieltä. Siksi käytinkin tuota termiä "omalaatuinen". Toivottavasti tapa ei vuosien varrella yleisty. Kiitos kommentista!

      Poista
    2. Ovat tainneet rahat loppua tapulin kohdalla kesken.

      Poista
    3. Voihan se olla niinkin, halvemmallahan tuossa on selvästi yritetty päästä. Olisi ollut kiva tietää, miten kellosoitto hoidettiin ennen vuotta 1994, mutta en löytänyt tietoja siitä. Kiitos kommentista!

      Poista
  2. Kivannäköinen kirkko ja ympäristö. Kellotapuli myös pisti hiukan silmän, kun on tottunut niihin hiukan mahtipontisempiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Kyllähän tuohon komeampikin tapuli varmaan mahtuisi... Kiitos kommentista!

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ylivieskan kirkko - Kuvaesittely

Kangasalan kirkko

Koskenpään kirkko