Tämän kirkon olen esitellyt joskus kauan sitten aiemminkin, mutta saatuani kohteesta myös sisäkuvan tulin siihen johtopäätöseen, että uusintakierros on paikallaan. Kirkkohan sijaitsee Keski-Suomessa Jyväskylän kaupungin kupeessa entisen Säynätsalon kunnan alueella. Vuodesta 1993 alue on kuulunut Jyväskylään. Säynätsalon kirkko on mielenkiintoinen sekä ulkoapäin omalla omintakeisella tyylillään, että varsinkin sisältä, jonka osalta se olikin erityisen komea.
Kirkon ovat suunnitelleet arkkitehdit Armas Lingren ja Bertel Liljeqvist. Se valmistui vuonna 1927. Muodoltaan se on päätytornillinen pitkäkirkko, jonka sivulaivassa sijaitsee pieni seurakuntasali. Rakennusmateriaali on tiili, joka on pintarapattu. Kellotornin huippu henkii barokkia. Poikkeuksellisesti sen ylimmässä kohdassa sijaitsee ristin yläpuolella kukko! Erilaiset vaaleanpunaiset, jopa pinkit sävyt olivat muodissa kirkkojen väreinä 1900-luvun alun vuosikymmeninä.
Ja tässä se lupaamani sisäkuva. Tämä on yllättävän hieno ja tunnelmallinen kirkko sisältä. Alttaritaulun on tehnyt taidemaalari Hanna Rönnberg. Salista löytyy myös useita taidemaalari Antti Salmenlinnan lasimaalauksia. Puinen krusifiksi on kuvanveistäjä Gunnar Finnen työtä. Muuten kirkkosalin taiteellisesta koristelusta ovat vastanneet taidemaalari Paavo Leinonen ja koristetaiteilija Antti Salmenlinna. Salissa on kaikkiaan 400 istumapaikkaa.
Säynätsalon kirkkoon liittyy olennaisesti paikkakunnalla toimineen saha- ja vaneritehtaan, Parviaisen tehtaan Oy:n johtaja Hanna Parviainen. Tämä kauppaneuvos oli tunnettu monista lahjoituksistaan, joihin tämä Säynätsalon kirkkokin lukeutuu. Ilman tällaista lahjoittajaa, pienen paikkakunnan kirkosta ei todennäköisesti olisi ollenkaan tullut näin hienoa.
Osoite: Kirkkotie, Säynätsalo, Jyväskylä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!