sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Hattulan kirkko

Hattulan kirkon kuvaamisessa minulla on ollut hieman huonoa onnea. Ensimmäisellä kerralla järkkärin kaksi akkua tuli kulutettua muutaman päivän lomareissun aikana loppuun ja tietysti virran piti loppua juuri Hattulan kirkkoa lähestyttäessä (sain tosin sitä ennen kuvatuksi Hattulan vanhan kirkon, mutta palataan siihen toiste).

Toisella kerralla koira tuli kipeäksi ja lähin päivystävä eläinlääkäri oli Hattulassa. Ennen lähtöä päätin, että tullessa kuvaan Hattulan kirkon uudelleen. Ja sitten kirkkopihassa huomasin, että järkkäri jäi kotiin! Ei muuta kuin kännykän kamera laulamaan ja tulos on näkyvissä alla. Kolmatta kertaa en taida enää tehdä, en ainakaan ihan heti, joten tähän on tällä kertaa tyytyminen.

Hattula on siis karvan verran alle 10 000 asukkaan kunta Hämeenlinnan naapurissa. Paikkakunnalla on kaksi kirkkoa. Toinen, vanha, rakennettiin jo 1400-luvun lopulla. Toinen, siis tämä, "uusi kirkko" vuosien 1852 - 1857 -välisenä aikana.

Rakennustyylillisesti kirkko on uusgoottilainen. Sen suunnitteli maineikkaan Engelin seuraaja Ernst Lohrmann.  Kirkossa on 800 istumapaikkaa. Rakennusmateriaali on tiili.

Kirkko sijaitsee korkealla harjulla ja sitä ympäröi tiheähkö puusto lähes joka puolelta. Tämän vuoksi se on mielestäni yksi vaikeimmin kuvattavia kirkkoja, mitä olen itse kuvaillut (kaikkiaan n. 500). Kirkkoa ympäröi laskevassa alarinteessä sijaitseva hautausmaa.

Kirkon torni on korkea, 48 metriä. Kelloja tornissa on kolme.

Hattulan kirkko on kaiken kaikkiaan komea kirkkorakennus, joka sijaitsee näyttävällä, korkealla paikalla. Itse olen sitä mieltä, että kirkko tulisi vielä paljon näyttävämmin esille ympäröivää puustoa hieman vähentämällä. Nyt satunnainen matkaaja huomaa siitä helposti vain puiden lomasta pilkottavan tornin, jos sitäkään.

Osoite: Kirkkotie 29, Hattula


3 kommenttia:

  1. Ei sitten antautunut Hattulan kirkko sinulle helpolla. Usein on kirkkojen ympärillä aivan jättikokoisia puita. Eivät kai raaski niitä poistaa kun aina se puu siinä pönöttänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Tillariina. Joo, puita on monesti paljon, joskus raivostuttavan paljon näin kuvauksen kannalta. Tiedän myös useammankin tapauksen, jossa suuri puu on vanhuuttaan tai lahouttaan kaatunut jopa kirkon päälle ja aiheuttanut suuret vahingot ja vakuutusyhtiölle harmaita hiuksia. Hankalahan noiden lahovikaa on päällepäin nähdä, mutta silti.

      Poista
  2. Harmillista noi akkujen tyhjentyminen, ja vieläpä kahden akun yhtäaikainen... et sitten pidä aina vara-akkua ladattuna :)
    Puut todella estää usein kirkkojen saamisen kuvaan. Tosin sinä olet onnistunut useimmiten löytämään sen oikean kohdan kuvata. Tässä ei kai ollut mahdollisuutta.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!