lauantai 18. helmikuuta 2017

Kaustisen kirkko

Kaustisen puinen  ristikirkko rakennettiin vuonna 1859. Vuosina 1969-1970 sille tehtiin laaja peruskorjaus. Kirkon suunnitteli ja rakensi Jaakko Kuorikoski ja se on erityisen merkittävä siitä syystä, että Kaustinen on Kuorikosken maineikkaan, neljään polveen saakka ulottuvan kirkonrakentajasuvun kotipaikkakunta.

Tämä nykyinen kirkko on järjestyksessä toinen. Istumapaikkoja siinä on 450. Myös paikkakunnan ensimmäinen, vuonna 1777-1778 valmistunut kirkko ja kellotapuli oli luonnollisesti Kuorikosken kirkonrakentajien työtä. Ne rakensi Jaakko Kuorikosken isoisä, Matti Matinpoika Kuorikoski. Tämä ensimmäisen kirkon viereen alunperin valmistunut kaunis tapuli on käytössä edelleen.

Tapuli rakennettiin siinä mielessä hieman juhlavammin, että siinä on kolme kelloa ajan pienehköjen puukirkkojen tavanomaisen kahden asemesta. Tapuli on lähes täysin alkuperäisasussaan. Viimeksi se on ulkomaalattu vuonna 2006.




























Tämän kirkonrakentajasuvulle pystytetyn muistomerkin valmisti Kaustisella syntynyt taiteilija Ilmari Wirkkala. Muistomerkistä löytyy kaikkien Kuorikosken kirkonrakentajien nimet, vuosiluvut ja heidän rakentamansa kirkkojen määrä. Se on varsin hätkähdyttävä; Neljään polveen saakka ulottuvassa joukossa kirkonrakentajia oli yhdeksän ja heidän rakentamiensa kirkkojen ja tapulien yhteismäärä on 82! Tämän lisäksi he urakoivat vielä valtavan määrän peruskorjauksia.

Kaiken kaikkiaan Kaustisen kirkkoa kannattaa käydä ohi kulkiessaan katsomassa. Se on jopa tiekirkko kesäaikaan, joten sisällekin pääsee kohtuullisen hyvin. Ja pihassa seisovassa kirkonrakentajasuvun muistomerkissäkin riittää ihmettelemistä hetkeksi jos toiseksikin.

Tiekirkko ajalla 27.6.-5.8. ma-pe klo 10-15
Osoite: Siltatie 3, Kaustinen




4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kyllä. Pienet ja vähän suuremmatkin yksityiskohdat niin tapulissa kuin kirkossakin antavat ulkonäölle paljon. Kiitos Tillariina kommentista.

      Poista
  2. Tässä jälleen komea vanha kirkko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kyllä. Se on sitä ehtaa vanhaa perinteistä kirkkotyyliä. Kiitos Aimarii kommentista.

      Poista

Kiitos kommentistasi!