lauantai 22. elokuuta 2015

Olkkolan kirkko

Kun pikkuteitä ajelee, törmää joskus pieniin kyläkirkkoihin. Tällaiset kirkot ovat muotoilullisesti ja tyylillisesti aika vapaasti rakennettuja. Joskus ainoa arkkitehtooninen seikka, josta ohi kulkija mieltää rakennuksen kirkoksi, on rakennukseen liitetty kellotorni. Olkkolan kirkko Haapajärvellä on hieman tällainen tapaus, mutta mielenkiintoisella tavalla "hieman".

Tämänhän tunnistaa kirkoksi ihan ensi näkemältä, katse kun osuu ensimäiseksi korkeaan torniin. Jos se otettaisiin pois, ei tunnistaminen enää niin helppoa olisikaan Hautausmaa vielä pois ympäriltä  ja näyttäisi omakotitalolta. Tässä risteytys minusta toimii ja kirkko on tornilla saatu selvästi kirkon näköiseksi. Eihän se mikään arkkitehtuurin mestariteos ole, mutta kuitenkin... Luukuista päätellen tornissa on aidot kirkonkellotkin, todennäköisesti yksi kappale. Joskus näissä sivukirkoissa tapaa erinnäisiä säästövirityksiä, koska aidot kirkonkellot ovat varsin arvokkaita pienikokoisinakin.

Sisätiloiltaan - jotka ovat itse asiassa varsin kauniit - rakennus on aivan perinteisen näköinen kirkko. Sieltä löytyvät niin alttaritaulu, saarnastuoli kuin urutkin ja kokonaisuus on kirkkosalin näköinen. Parvekkeita ei sentään ole, jo salin mataluudestakin johtuen. Sääli etten päässyt sisälle, mutta tämän kirkon kohdalla se olisi varmasti ollut hyvin vaikeasti järjestettävissä.

Kirkko on Haapajärven seurakunnan sivukirkko. Rakennus on peräisin 1920-luvulta. Se rakennettiin alunperin rukoushuoneeksi ja siirtyi Haapajärven seurakunnan omistukseen vuonna 1960. Tuossa yhteydessä ilmeisesti rakennukseen lisättiin päätytorni, koska alunperin sitä ei siinä ollut. Rakennuksen ympärillä on ollut seurakunnan hautausmaa jo vuodesta 1948. Ohi menevältä tieltä katsottuna hautausmaan ja kirkon muodostama miljöö on ihan kaunis.

Kirkko sijaitsee noin 15 kilometrin päässä Haapajärven keskustasta Kärsämäelle vievän tien varrella Olkkolan Kylässä.


9 kommenttia:

  1. Kävelin kyseisen kirkon pienen ja sievän hautausmaan läpi etsiessäni mahdollisia sukulaisia (sukututkimusta varten), mutta tosiaan turhan tuore hautausmaa. Esi-isät löytyivät Haapajärven keskustan hautausmailta. Itseasiassa kirkonkirjat hämäsivät minut tälle hautamaalle, koska sukulaiseni ovat Kuusaan seurakunnan kirjoissa ja nykyään Kuusaa sijaitsee Olkkolasta pohjoiseen (Haapajärven keskusta etelään). Reilu satavuotta sitten Kuusaan seurakunta on oikeasti kattanut yli puolet Haapajärven pinta-alasta melkein koko muun Haapajärven alueen paitsi ihan keskustaa. Kirkko on pieni ja yksinkertainen, ehkäpä siksi myös omalla tavallaan söpö. Kiitos tästä raportista, mukava kuulla tarinaa tästä sukuni kotikaupungin kirkosta.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Pasi. Sieltä on tulossa myös Haapajärven pääkirkko ihan sisäkuvien kanssa, mutta ehkä menee ensi vuoden puolelle. :)

    VastaaPoista
  3. Ilman kellotornia kirkko näytäisi, jollei nyt ihan omakotitalolta, niin joko seuraintalolta tai pieneltä kyläkoululta. Mutta pelkistetyn söpö se on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep. Noinhan se on. Se on kellotornissa tämän temppelin salaisuus. :)) Kiitos Orvokki.

      Poista
  4. Kelloja on siis useampaa laatua. Tehdäänkö noita kirkonkelloja Suomessa? Näin kauan sitten jonkun kellonvalaaja dokkarin mutta siitä on jo niin pitkä aika, että on jo unohtunut oliko ulkomaalainen vai kotimainen valuri hommisssa. Pienen kunnan pienellä budjetilla toteutettu kirkkorakennus. Itse pidän tuota kirkon päätyä aika erikoisena ratkaisuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä noita olen katsellut, ehkä suurin hintaero tulee siitä, minkä kokoisia kellot ovat. Pieni kirkko pärjää pienellä, yhdelläkin. Suurissa kirkoissa tarvitaan suurempia kelloja ja vähintään kaksi kellotorniin, joskus viisikin. Kyllä noita täällä meillä suomessakin tehdään, mutta siitä en tiedä, tilataanko niitä kuinka paljon meille ulkomailta. Kiitos Harry.

      Poista
    2. Siis tuosta kirkosta vielä, että kyseessähän on nykyinen seurakunnan sivukirkko, entinen rukoushuone, oka on vähällä vaivalla haluttu saada kirkon näköiseksi. Pääkirkkona tuo varmaan olisi turhan vaatimaton.

      Poista

Kiitos kommentistasi!