Aivan valtatie 12 varrella Pälkäneellä keskellä peltomaisemia sijaitsee aikoinaan hylätty kirkkorakennus. Tämä Pälkäneen rauniokirkko, jota myös Pyhän Mikaelin kirkoksi kutsutaan, rakennettiin todennäköisesti aivan 1400-luvun viimeisinä vuosina.
Hiekkamaalle rakennetun kirkon perustus alkoi kuitenkin pettää ja seinien ensimmäiset vakavat halkeamat ilmaantuivat 1740-luvulla. Vuonna 1839 hieman keskustasta syrjässä ollut huonokuntoinen harmaakivikirkko hylättiin täydellisesti Pälkäneen uuden kirkon valmistuttua. Kirkon katto sortui vuonna 1890 raivonneessa myrskyssä. Siitä asti rakennus on ollut kattoa vailla.
Kirkonraunio todettiin vuonna 1999 niin vaaralliseksi, ettei sen muurien sisäpuollelle olllut enää turvallista mennä. Muutama vuosi sen jälkeen toimitettujen korjaustöiden jälkeen käyttökielto purettiin. Myös kirkon kattamisesta on ollut monenlaisia sunnitelmia, mutta toistaiseksi mikään niistä ei ole edennyt käytännön toteutuksen asteelle.
Rauniokirkon asioita ajamaan perustettiin vuonna 2002 Pälkäneen Vanhankirkon suojeluyhdistys. Saapa nähdä, näkeekö tämä kirkonraunio joskus vielä uuden elämän. Tällä hetkellä suurempia suunnitelmia kirkolle ei kuitenkaan ole luvassa.
Osoite: Rauniokirkontie, Pälkäne
Meillä ei liiemmälti ole raunioita, verrattuna nyt esim manner-Eurooppaan. Niin että yksi tälainen rauniokirkko sopii hyvin. Raunioilla on salaperäinen kaiku ja ne saa aina mielikuvituksen laukkaamaan enempi kuin ehjät rakennukset.
VastaaPoistaTotta muuten tuokin. Ja myös mielenkiintoisia kuvauskohteita. Kyllä näitä joitakin maastamme löytyy. Tunnetuin taitaa olla Korsholman suuri rauniokirkko Mustasaaressa Vaasan liepeillä. Kiitos Orvokki kommentista.
PoistaToivottavasti korjaukseen löytyisi rahaa ja puuhamiehiä asiaa ajamaan. Hienonnäköinen kuvassa on., eikä tosiaan meidän maassamme noita raunioita liiemmälti ole.
VastaaPoistaYmmärtääkseni tämä haluttaisiin toisaalta säilyttää rauniokirkkona, mutta toisaalta pitää huoli siitä, ettei se "raunioidu" enempää ja että sitä olisi turvalista myös käyttää. Siinä melkoinen yhtälö ratkaistavaksi. Viimeisin suunnitelma oli ymmärtääkseni tehdä kirkkoon eräänlainen lasikatto joka ilmentäisi hyvin sitä, ettei se ole alkuperäinen vaan lisätty. Tuokin suunnitelma taisi kariutua lopullisesti. Kiitos kommentista Minttuli.
PoistaUpea kuva raihnaisesta kirkosta.
VastaaPoistaSe voi olla, että tulee niin kalliiksi, että jää korjaamatta.
Hienoa olisi jos pelastuisi.
Kyllä ja epäilen, että myös museovirastolla on näissä sanansa sanottavana, mikä voi vaikeuttaa entisöimistä osaltaan huomattavastikin. Kiitos kommentista Liplatus.
PoistaKerrassaan upea kuva!
VastaaPoistaKiitos Seijastiina. Jonkin suodattimen läpi tuo kuva tuli joskus vedettyä. :)
VastaaPoista