lauantai 9. huhtikuuta 2016

Pirkkalan kirkko

Pirkkalan uusi, vuonna 1994 valmistunnut kirkko on rakennuksena sellainen, ettei sitä ensi näkemältä kirkoksi tunnista. Oikeastaan ainoa kirkollinen merkki on moderni kellotorni, johon on tyylitelty ristin muotoa. Sekin on tosin tyylitelty siinä määrin, ettei aihe satunnaiselle matkaajalle heti avaudu. Kun kirkkoa suunniteltiin, haluttiin rakentaa mahdollisimman valoisatunnelmainen kirkko korvamaan siihen asti käytössä ollut pieni tiilikirkko, joka sijaitsi syrjässä keskustan ulkopuolella. Vanhaakaan kirkkoa ei kuitenkaan kokonaan ole hylätty. Suurin määrä tilaisuuksista ja toimituksista kuitenkin siirtyi uuteen kirkkoon.

Kirkon suunnitteli arkkitehtipariskunta Simo ja Käpy Paavilainen. Sen verran totutusta poikkeavalta rakennus vaikuttaa, että sisäpuolelle vilkaisu on varmaan ihan paikallaan.

Kyllähän tämän sisältä kirkoksi tunnistaa, vaikka yleisilme moderni onkin. Alttaritaulua ei kirkossa ole; sen korvaa alttariseinällä oleva ja sieltä irottettavissa oleva kulkueristi. Alttaripöydällä on myös pieni krusifiksi. Muita ristejä ei kirkossa olekaan. Salin kattoikkunat tuovat alttarille huomattavasti valoa. Varsinainen erikoisuus ovat eripuolilla kirkkosalia sijaitsevat hiljentymispaikat, joilla kaikilla on oma teemansa. Kuvassa urkujen vasemmalla puolella näistä näkyy kaksi ja oikealla puolella osittain yksi. Kangasalan urkurakentamon valmistamat 20-äänikertaiset urut vuodelta 1995 ovat rakentamon viimeiseksi jäänyt soitin. Yleisilmeeltään sali on avara ja valoisa.

 Istumapaikkoja salissa on  300. Siihen voidaan yhdistää myös seurakuntasali, jolloin istumapaikkamäärä nousee 500 henkilöön. Salin takaosasta löytyy myös lastenhuone. Niin salista kuin kirkon muistakin tiloista löytyy huomattava määrä tämän päivän kirkkotaidetta mitä erilaisimmissa muodoissa.

Kirkon kolmikelloisen kellotornin korkeus on 21,5 metriä.


Perkiöntie 40, Pirkkala



8 kommenttia:

  1. Ich war noch nie in einer neue gebauten Kirche sollte ich mal ändern.

    Gruß
    Noke

    VastaaPoista
  2. Valoisan ja avaran oloinen kirkko.

    Ei ole perinteistä kirkkomaisuutta tässä arkkitehruurissa.

    Kätevää on kyllä tuolit, niitä on helppo siirrellä tarpeen mukaan, toisin kuin vanhanajan kirkon penkkejä. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se kirkkoarkkitehtuuri muuttuu. Tosin tämä on sieltä modernimmasta päästä. Kiitos Liplatus.

      Poista
  3. Eipä arvaa ulkoapäin kirkoksi, ei. Sisäpuolikin kuin seurakuntatalo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulkoapäin ei kirkoksi heti arvaisi. Sisältä arvaan heti (alttari, urut). Toisaalta tuossa on tavoiteltukin tiettyä monikäyttöisyyttä. Kiitos Aimarii.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Ja ainakin käytännöllistä. :) Kiitos Wild Child.

      Poista

Kiitos kommentistasi!