lauantai 13. helmikuuta 2016

Juupajoen kirkko

Vimpelin kirkkoa on jossain yhteydessä mainostettu maamme ainoaksi pyöreäksi kirkoksi. Se ei pidä paikkaansa. Jossain taas mainostetaan, että Vimpelin kirkko on maamme ainoa pyöreä puinen kirkko. Itsekin taisin niin lähteiden perusteella kirjoittaa Vimpelin kirkon kirkkoesittelyn yhteydessä. Tämänhetkisen tietämykseni varassa sekään ei nimittäin pidä ihan tarkalleen paikkaansa. Juupajoen kirkko on nimittäin pohjamuodoltaan Vimpelin kanssa samantyyppinen ja vastaavanlainen kahdeksankulmainen, tosin hieman kookkaammilla sivusiivillä varustettu pohjamuoto löytyy esimerkiksi Sumiaisista. Harvinainen kirkkotyyppi siis, mutta ei ainulaatuinen silti. Tällä kertaa katsomme Juupajoen kirkkoa, joka on tyyliltään "pyöreä" kirkko, mutta jota sanotaan mutterikirkoksi.

Tästä Juupajoen kirkosta voi vilpittömästi sanoa, että se jos mikä on sievä. Melkein liiankin sievä, kirkko kun näyttää keskellä pienehköä hautausmaata suorastaan hämmentävän pieneltä, eikä vaikutelma häviä lähemmäksi käveltäessä. Mieleeni tuli jonkinlainen kota tai maja.

Kirkko on tuntemattomien kansanmiesten rakentama ja se on rakennettu vuosina 1838-1846. Piirustusten tekijääkään ei tiedetä. Vuosina 1915-1917 kirkolle tehtiin laajempi perukorjaus, jonka suunnitelma oli Ilmari Launiksen tekemä. Viimeisin peruskorjaus kirkolle tehtiin vuosina 1998-1999.

Pieneen kirkkoon mahtuu yllättävän paljon ihmisiä, 420 henkilöä. Tämä selittynee sillä, että kirkossa on sekä sivuparvekkeet että urkuparveke. Nämä kolme parvea yhdistyvät toisiinsa ja niin parvekkeet kiertävät kirkkosalin sen etuosaa lukuun ottamatta. Takapalvella sijaitsevat 15-äänikertaiset urut vuodelta 1987 ovat Erolan urkurakentamon valmistamat. Kirkon Pyhää ehtoollista esittävän alttaritaulun on maalannut Ilmari Launis 1917. Hän on myös tehnyt kirkkosalin lasimaalaukset.

Erillinen kellotapuli on rakennettu vuonna 1840. Senkään rakentajat eivät ole tiedossa. Tapulissa on kaksi kelloa.



























Tuntemattoman tekijän tekemän tapulin portaiden vieressä sijaitsee niin ikään tuntemattoman tekijän tekemä vaivaisukko. Sen uskotaan olevan peräisin 1830-luvulta.

Osoite: Kopsamontie 230, Juupajoki



6 kommenttia:

  1. Olipa nätti kotoisan näköinen kirkko. Vaivaisukko näytti vähän aneemiselta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, pieni ja nätti. Se on ihan hyvä, että vaivaisukko näyttää aidosti vaivaiselta, eikä suorastaan pohatalta. Sellaisiinkin olen joskus törmännyt. :) Kiitos Mustis.

      Poista
  2. Nätti kirkko, joka kerää (siis ainakin ennen vanhaan keräsi) yhteen kyläläiset ja antaa yhteenkuuluvaisuutta. Sellainen fiilis tuli tästä kirkosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sellaisia paikkojahan nuo vuosisatoja ovat olleet. Kiitos Orvokki.

      Poista
  3. Pyöreä erikoinen kirkko. Hyvää Ystävänpäivää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin Kirsti, vielä näin jälkeenpäinkin. :) Eipä noita montaa pohjamuodoltaan pyöreää kirkkoa meidän maasta löydy.

      Poista

Kiitos kommentistasi!