lauantai 26. syyskuuta 2015

Paavolan kirkko

Tällä kertaa tutustumisen kohteena on Nykyisin Siikajoen kunnan alueella sijaitseva Paavolan kirkko. Se on nykyisin yksi Raahen seurakunnan kirkoista.

Ihan aluksi, täysin pelkän valokuvan perusteella, voisin pitää itselleni pienen arvausleikin; Veikkaisin kuvan perusteella, että kirkko on rakennettu noin 1700-luvun puolivälin tienoilla. Katon muoto ja kirkon ulkoviisteet (ei sisäviisteitä) viittaavat siihen suuntaan. Keskiharjanteella oleva kattoratsastaja on erikoisen pieni. Veikkaisin rakentajan olevan joko Antti Hakola tai Matti Honka, todennäköisemmin Hakola. Tapuli poikkeaa hieman kirkon tyylistä alimman kattotasanteensa osalta ainakin. Onkohan samoja vuosikertoja vai hieman uudempi, en osaa ihan varmasti sanoa, mutta ei se ainakaan Engelin piirtämä ole. :)) Mitä muuta? Ei mitään muuta! Nyt tarkistetaan, menivätkö veikkaukset oikein. Luonnollisesti oikeaan osuminen vielä edellyttää, että kirkko on ainakin pääpiirteissään rakentajansa alkuperäisasussa. Näitähän muutellaan, mutta katsotaan.

Kirkko näyttää kuin näyttääkin olevan rakennettu vuonna 1756, eli 1750-luvulla ja sen rakentaja on kirkonrakentaja Matti Honka. Hyvä!

Lähteitteni mukaan erillinen kolminivelinen tapuli on pohjalaistyylinen ja vuodelta 1760! No, onhan se sitten hieman kirkkoa uudempi. Hyvä tästäkin! Rakentajaa ei ilmeisesti tiedetä, kun siitä ei näytä olevan missään mainintaa.

Kirkon ensimmäinen alttaritaulu oli kirkkomaalari Mikael Toppeliuksen maalaama. Tämä tunnetun taiteilijan työ tuhoutui tulipalossa ollessaan entisöitävänä. Kirkossa on alunperin ollut alttaritaulun lisäksi kokonaista 21 Toppeliuksen maalausta, mutta ne päällemaalattiin vuoden 1851 peruskorjauksessa. Nykyisin näistä menetetyistä maalauksista on saatu restauroitua näkyviin vain saarnatuolin maalaukset. Nykyinen alttaritaulu, Kristus Getsemanessa, on kuvataiteilija Laila Järvisen maalaama ja vuodelta 1965. Kirkkosalin komeat kattokruunut ovat peräisin 1700-luvulta. Nykyiset urut ovat vuodelta 1988 ja ne on rakentanut urkurakentamo Tuomi. Äänikertoja niissä on 19.

Lopuksi vielä pieni kevennys, joka on mielestäni aivan loistava! Taiteilija Toppelius suuttui alttaritaulua maalatessaan paikallisille luohualaisisännille, koska he aliarvostivat hänen työtään. Tästä sydämistyneenä taiteilija muitta mutkitta maalasi isäntien kasvot alttaritaulun kadotusta kuvaavaan osaan. Olisipa se taulu vielä tallella, lähtisin kuvaamaan sitä heti.=DD. 


Osoite: Paavolantie 15, Paavola, Siikajoki

8 kommenttia:

  1. Ihan alkuun, ettei unohdu... olipas Toppelius hauska mies. Mitähän isännät tuumasivat nähdessään naamansa maalauksessa.. Olisipa kuva tallessa vielä. Mutta oli tosi ajattelematonta maalata maalausten päälle. Eivät osanneet arvostaa siihen aikaan.
    Kirkko on tosi kaunis, kuin pieni "sokeripala". Ja ajatella että on noin vanha, siitä pidetään todella huolta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kyllä tuon ikäisä kirkkoja meiltä vielä itse asiassa löytyy paljonkin, vaikka pääosa puukirkoistamme lieneekin 1800-luvun puolelta. Tuollainen "vanhan päällemaalaaminen" on ollut kirkkojen historiassa aika yleistä, valitettavasti. Vielä 1900-luvun puolivälinkin jälkeen löytyy esimerkkejä. Nykyisin näin ei tietenkään tehtäisi, mutta silloin uskottiin, että uusi on ilman muuta parempaa ja edistyksellistä. Olen kanssasi samaa mieltä, että Toppeliuksen huumori oli kyllä omaa luokkaansa. :) Kiitos Orvokki.

      Poista
  2. Kaunis, harmonisen näköinen kirkko. Oikeastaan hartaan näköinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Oikeastaan tuohon harmonisuuteen tuo pienen särön vain tuo oikeanpuoleisen sakaran yhteyteen rakennettu täysin tyylistä pikkeava lisäsiipi. Olisikohan sakaristo siinä. Muuten oikein tyylikäs pikkukirkko. Kiitos Aimarii.

      Poista
  3. Kaikki kirkot ovat omalla tavallaan kauniita - myös tämä Paavolan kirkko <3 Hyvää syksyä sinulle :)

    - Maija -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jokaisessa on tietty kiinnostavuus ja tämä Paavola on oikein nätti pikkukirkko. Kiitos Maija Myrskyluoto.

      Poista
  4. Tarinan opetus? Älä soita suutasi miehelle jolla on pensseli kädessä :) Oliskohan tuo lisäsiipi rakennettu jälkikäteen? En olisi niin kiinnittänyt huomiota tuohon ellet olisi maininnut sitä erikseen ja kyllähän tuon muoto on hieman poikkeava muuhun rakennukseen verrattuna. Muuten kirkko on kyllä hieno.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! :)) Tuosta lisäsiivestä, että luulen, ettei se ole alkuperäinen. Sen verran kökön näköinen muuten kauniin ja tyylipuhtaan kirkon lisänä. Myös jostain muusta kirkosta löytyy vastaavanlainen viritys. Tuo on kaunis pikkukirkko sinänsä. Kiitos Harry.

      Poista

Kiitos kommentistasi!