Oriveden kirkko

VIIKON 17 KIRKKOESITTELY

Ufoko se on laskeutunut? Ei suinkaan! Kyseessä on aikansa modernia arkkitehtuuria edustava Oriveden kirkko. Tätä pidetään itse asiassa varsin merkittävänä esimerkkinä monimuotoisesta 1960-luvun kirkkoarkkitehtuurista.

Tämä ei ole Oriveden ensimmäinen kirkko, ei itse asiassa toinenkaan. Tämä on peräti kuudes kirkko. Paikkakunnalla on ollut hieman huonoa onnea kirkkojen suhteen, sillä kolme niistä on tuhoutunut tulipalossa, yksi miltei välittömästi valmistumisensa jälkeen. Myös edellinen, vuonna 1781 valmistunut puinen ristikirkko paloi tuhopolton seurauksena vuonna 1958.

Tämän Oriveden nykyisen kirkon ovat suunnitelleet arkkitehdit Kaija ja Heikki Sirén. Heidän suunnitelmansa, "Kaarien kirkko," voitti suunittelukilpailun uuden kirkon rakentamiseksi. Kirkko otettiin käyttöön loppukesällä 1961.

Kirkkosali on pohjamuodoltaan soikio. Sali on huomattavan leveä, mutta pituussuunnassaan lyhyempi. Sen takaosassa on leveä lehteri, jossa ovat suhteellisen suuret Kangasalan urkutehtaan 40-äänikertaiset urut. Alttaritauluna toimivan reliefin suunitteli taiteilija-professori, kuvanveistäjä Kain Tapper.

Alunperin edellisen kirkon yhteyteen valmistunut, kirkonrakentaja Matti Åkerblomin suunnittelema tapuli säästyi tulipalosta ja toimii nykyisin uuden kirkon tapulina.

Kirkko on tiekirkko. Täällä kannattaa poiketa. Kirkko on ihan näkemisen arvoinen!

Tiekirkko: Ajalla 23.6.-10.8. su klo 11-18, ma-to klo 10-18, pe-la suljettu (tiedot 2015)
Osoite: Keskustie 17, Orivesi









Kommentit

  1. Hienon muotoinen kirkko - aurinkoista viikonloppua sinulle :)

    VastaaPoista
  2. Eine Kirche in einer Modernen Bauform findet man nicht oft

    Gruß
    Noke.

    VastaaPoista
  3. Itseasiassa tosi kivan näköinen kirkko.
    Tätä muotoa katsellessa tulee mieleen, että haluttiin suunnitella kirkko joka on suora (hmmm käyrä) -viivainen ettei tuhoutuisi niin helposti... :D

    VastaaPoista
  4. Wau... hieno kirkko. Mielenkiintoisen näköinen. Vaikka kovasti pidänkin perinteisen näköisistä kirkoista, niin tämä on raikas tuulahdus perinteisten kirkkojen joukossa :)))

    VastaaPoista
  5. Oho, kylläpä on erikoinen mutta hieno! Vallankin tuo toinen kuva paljastaa kaunista arkkitehtuuria.

    VastaaPoista
  6. Erikoinen ja varmaan ihan tutustumisen arvoinen. Tuon kellotapulin olis voinu kyllä suoristaa samalla kun rakensivat uuden kirkon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arkkitehtooniselta näkemykseltä kyllä, mutta tuo vanha tapuli on 1700-luvulta ja se on suojeltu rakennus. Toistakin tapulia ehkä vähän paha pystyttää siihen viereen..

      Poista
  7. Kiitos Teille kaikille kommenteista! :)

    VastaaPoista
  8. Vähän eriparia on kirkko ja kellotapulinsa, vaan mitäpä tuo haittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on. Katsohan asiaan liittyen vielä tuo Harryn kommentti ja vastaus. Kiitos kommentista Aimarii.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ylivieskan kirkko - Kuvaesittely

Kangasalan kirkko

Keski-Suomen Ilmailumuseossa