lauantai 15. joulukuuta 2012

Nivalan kirkko

Nivalan seurakunta itsenäistyi vuonna 1802. Kirkonrakentaja Simon Jylkkä-Silvénin suunnittelema puinen ristikirkko valmistui jo seuraavana vuonna.

Alunperin kirkko oli torniton ristikirkko. Kellotapuli oli erillisenä samassa pihapiirissä. Vuonna 1874 se siirrettiin kirkon pääoven puoleiseen päätyyn ja yhdistettiin pienellä solarakennuksella kirkkorakennukseen. Pääsisäänkäynti kirkkoon tehtiin tapulin läpi.

Ristiinnaulittua esittävän alttaritaulun on maalannut taidemaalari A. Vendelin vuonna 1875. Kuoriseinän  kärsimysaiheiset maalaukset on toteuttanut taidemaalari Lauri Välke vuonna 1952.



















 Kirkossa on istumapaikat 600 henkilölle.
Nykyiset suhteellisen suuret 43-äänikertaiset urut on rakentanut Veikko Virtasen urkurakentamo. Ne vihittiin käyttöön vuoden 2009 lopulla.

Kirkon vieressä sijaitsevalla hautausmaalla on presidentti Kyösti Kallion ja hänen vaimonsa Kaisa Kallion hauta. Heidän kotitalonsa sijaitseen muutaman sadan metrin päässä kirkosta ja hautausmaasta.

Nivalan kirkko kesällä kuvattuna. Vehreät tasaiset nurmikentät tekevät kirkon ympäristöstä hyvin kauniin. Tämä kirkko on jäänyt mieleeni yhtenä valokuvauksellisimmista kirkoista.

Lopuksi vielä panoraamakuva Nivalan keskustasta, jonka yhtenä yksityiskohtana näkyy kirkon torni.


Osoite: Vapaudentie 3, Nivala


13 kommenttia:

  1. Kaunis kirkko, aivan omaa luokkaansa. Hienosti kuvattu lienee itsestään selvää ;)

    VastaaPoista
  2. Tulipa samalla hieman historia oppia. En tiennyt, että Kallio on haudattu Nivalaan. Hienosti kuvattu eri vuodenaikoihin.

    VastaaPoista
  3. Ainahan sitä parantamisen varaa on. Ja niinhän sitä pitää ollakin. Mielekkyys muuten kärsisi. Kirkko on komea ja nätillä paikalla. Joskus maaseudunkin kirkkojen hautausmailta voi löytyä kuuluisia merkkihenkilöitä. Kiitoksia kommenteista!

    VastaaPoista
  4. Kiitos. Ja kiitos kommentista, Ari

    VastaaPoista
  5. Komea kirkko ja mukavasti esitelty, kiitos.

    VastaaPoista
  6. Tämä on samalla vähän tällaista harrastuspohjaista kirkkojen tutkimista. Ja kyllä hän tuota ihan kuvata kärsii. Kiitos kommentista!

    VastaaPoista
  7. Mukava seurata, minkä kirkon seuraavaksi esittelet. Tässä kirkossa olen itsekin kerran käynyt sukukokouksen merkeissä. Hienosti olet sen kuvannut.

    VastaaPoista
  8. Kyllä siellä melkoiset valikoimat on vielä vuoroaan odottamassa:)). Kiitos kommentista!

    VastaaPoista
  9. Kaunis kirkko ja kuvat on kyllä tosi hyvät:)

    VastaaPoista
  10. Kiitos kovasti! Ovat muistaakseni Pokkarikuvia kaikki.

    VastaaPoista
  11. Upea kirkko Novalassa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kaunis, niin kuin nämä melkein kaikki omalla tyylillään. :) Kiitos Ronja.

      Poista

Kiitos kommentistasi!