Ilmavalokuvausta!

Monenlaista kulkijaa tuolla taivaan sinessä menee. Milloin menee lentokonetta, milloin meteoriittia tai satelliittia. Mutta kun lomalla ollessa alkoi talon takaa kuulua oikein kunnon klopsutus, en olisi kyllä uskonut tällaiseen siellä törmääväni. Kopteri kun pörräsi niin matalalla että melkein sain roottorin lavasta päähäni ;) No, ilmeisesti ilmakuvaa siinä yritettiin ottaa. Sammakkoperspektiivistä! Minkähän takia sitä piti kopterilla lähteä ottamaan? Jos noin matalalle halutaan, niin eiköhän se käy yhtä hyvin ihan maasta käsin, tai sitten nousemalla vaikka ulkorakennuksen katolle :)). Kuvan vasemmassa alalaidassa näkyvä pieni puu on reilun metrin korkuinen. Siitäpä voi päätellä lentokorkeutta.

Mutta enpäs jäänyt toimettomaksi minäkään. Hain kameran ja kun  aloin osoitella sen putkella kopteria kohti, se lähti nopeasti karkuun huomattuaan, että kuvaus on molemminpuolista :)). En ehtinyt siinä kameraa säädellä, mutta tuskinpa tuolla ylhäälläkään siihen on paljon aikaa.

Kyselin talon asukkaalta myöhemmin, onko kuvakauppiasta käynyt. Ei ollut käynyt. Minkähänlainen kuva mahtoi tulla.

Liittymättä nyt mitenkään tähän helikopteriin, uskomattomia talokuva-otoksia yritetään joskus myydä kovaan hintaan. Joskus muutama vuosi takaperin kuvakauppias yritti myydä minulle ilmavalokuvaa, jossa näkyi talostani vain pelkkä katto! Tai näkyihän siinä tietysti muutakin, kennon roskat esimerkiksi näkyivät hyvin tarkasti. Veikkaan että kamera olikin tarkennettu juuri niihin:). Toisaalta tuollainen helikopteri kuluttaa menovettä niin tuhottomasti, ettei siinä paljon kameran säätämiseen aikaa kannata käyttääkään:) Ei tullut kauppoja. Ei, vaikka osamaksullakin olisi onnistunut ja että kuva kyllä oltaisiin käsitelty täydelliseksi ennen myyntiä. Eli ilmeisesti melko pätevä kuvankäsittelijä heillä. On se kova paikka, mutta itse olisin kyllä laittanut tuollaisen kuvan suoraan roskiin. Paljon parempiakin olen roskiin laittanut. Roskiin olisi tämäkin kuva mennyt, ellei tämän myötä olisi avautunut tilaisuutta tällaiseen vuodatukseen.:)

Toinen ilmakuvaaja. Tässä on asennetta, tai ainakin kuvaushalut ovat kovat! Jopa niin kovat, että omakin turvallisuus jää puolitiehen. Jos ei muuten saa selvää, niin klikkaapa kuva täyteen kokoon ja katso mitä kuvassa on. Tätä kuvaajaa ei totisesti päätä palele. Siinä vain avoimessa oviaukossa istutaan ja kuvataan, kun lavat lyövät hirvittävän  turbulenssin alaspäin. Onkohan minkäänlaista turvavyötä vai ottaako kuski kaveria niskasta kiinni, jos putoaa:)). Vai onkohan kaverilla laskuvarjo jo valmiiksi selässään. En ole ikinä tällaista ennen nähnyt ja toivottavasti en toista kertaa näekään.

Kuvien molemmat kopterit ovat Amerikkalaisvalmisteisia Robinsoneita. Ylempi on tyypiltään R22 ja alempi R44. Yksi yleisimmin käytetyistä kopterimerkeistä maassamme. Sikäli kun olen näitä seurannut, näiden lento-ominaisuudet tuntuvat erittäin hyviltä. Kaukana menneisyydessä alkavat olla ne ajat, jolloin helikopteri meni lähinnä sinne, minne tuuli sitä vei :))




Kommentit

  1. Google Earthista ja Microsoftin Bingistä saa varmasti printattua parempia kuvia ilmaiseksi. No, hulluhan se ei ole joka pyytää vaan se joka maksaa. :)

    VastaaPoista
  2. Juuri näin. Se voikin muuten nyt nykyään vähän todellakin hankaloittaa tällaisten kuvaajien elinkeinoa. Tai jos meinaa että kauppoja syntyy, on nyt yhdestoista hetki alkaa kiinnittää kuvien laatuun huomiota. Se on ainoa seikka mikä mikä voisi vielä myydä. Kiitos muuten vinkistä! Täytyypäs katsoa itsekin mitä sieltä löytyy! Kiitos kommentista.

    VastaaPoista
  3. Hih! Seuraavaksi ne laskeutuu katolle ja alkaa kauppaamaan kuvia. Uusi lähestymis tapa.

    VastaaPoista
  4. Tämä melkein sitä jo tekikin :)) Kiitos kommentista.

    VastaaPoista
  5. Keran sain melkein ajaa tuollaisen talokuvakauppiaan ulos talostani, kun ei millään meinannut uskoa, etten ollut kiinnostunut hänen kuvistaan.
    Täällä on liikkeellä melkein aina pelastushelikopteri, kun taivaalta kopterin äänen kuulee.

    VastaaPoista
  6. Juuri jotain tällaista tässä tarkoitin... Mutta aimarii, Pasi Lepolalta tuossa aikaisemmin tuli hyvä vinkki miten saadaan ilmakuvia edullisesti. Sitä kaikki hyödyntäkäämme:). Kiitos kommentista!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ylivieskan kirkko - Kuvaesittely

Kangasalan kirkko

Koskenpään kirkko