tiistai 23. heinäkuuta 2013

Merellistä idylliä

Länsirannikon kirkkokuvausmatkalla viime vuoden heinäkuussa olisi ollut mahdollisuus taltioida sellaisia merellisiä luontokuvia, ettei varmasti ainakaan itselläni olisi moiseen mahdollisuutta pitkiin aikoihin. Aikataulu vain oli niin tiivistahtinen, ettei maisemakuvauksiin jäänyt paljoakaan aikaa. Jotain kuitenkin tarttui tältäkin puolelta mukaan.

Viikon kirkko on Maalahden kirkko. Tässä merellistä maisemaa Maalahdesta, Bergöstä. Tästä eteenpäin kyyti olisi jatkunut lossin voimin.


2 kommenttia:

Kiitos kommentistasi!