keskiviikko 25. lokakuuta 2017

Pikapyrähdys Helsinki-Vantaalla

Helsingin reissun yhteydessä minulla oli mahdollisuus pikaiseen kuvaussessioon isomman kiitotien varrelta. Jos joku on kiinnostunut, kuvauspaikka löytyy Vantaalta Katriinantieltä (n. 10-30 välinen alue), jossa pääseekin varsin hyvään näkymään kiitoteille. Koneita tuli ja meni kahden minuutin välein, mutta koska enin osa oli kotoista Finnairin kalustoa, en nyt ihan joka koneen kohdalla antanut kameran sulkimen laulaa. En myöskään kuvannut niitä samoja koneita, joita näkyy tuon tuostakin Tampere-Pirkkalan kentällä. Pikaiselta visiitiltä tässä muutama kuva:

Nousussa Finnairin pätkä-Airbus ja kuten tienvarren katulampusta voi päätellä, varsin lähelle koneita pääsee. :) 150-200 millisellä obiskalla pärjää tässä hyvin.

Ja kun kerran ensin pätkä, tässä sitten vastapainoksi pitkä. Molemmat koneet silti Airbusin pikkusarjaa 320. Rekisteritunnuksia googlailemalla voi itse kukin etsiä koneista tarkempia tietoja, jos kiinnostaa.

Tässä sen sijaan mennään jo laajarunkoisten puolelle. A330. Nykyisin pärjätään kahdella moottorilla pitkänmatkankin koneissa aika pitkälle.

Kuinkas sattuikaan, lentoyhtiö joka jätti muutamia päiviä sitten konkurssihakemuksen näyttää vielä ainakin toistaiseksi lentelevän.
Air Berlinin D-ABZI.

SAS:in konetta heti vanavedessä. Kylläpäs nyt tätä A320-sarjaa pukkaa. No, suosittu on suosittu.

Hyvää matkaa vaan, minne sitten ikinä lentelettekin. :)

Iceland Air, Islannin kansallinen lentoyhtiö ja ainoa tällä kertaa bongattu Boeing, Tarkalleen 757. Nousussa ilta-aurinkoa vasten.

Kuvaussää oli melkoisen hieno ja aurinkokin paistoi melkein oikeasta suunnasta. Tähän aikaan vuodesta kuitenkin alkaa tulla pimeä varhain. Ehkä ensi kerralla ehtii kentän vierellä viettää hieman enemmän aikaa.


4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos Kirsti. Joskus se aurinko sattuu paistamaan oikeasta suunnasta. :)

      Poista
  2. Mukava, että myös lentokoneet tekivät komean comebackin blogiisi. Tykkään etenkin tuosta viimeistä kullanvärisestä kuvasta piikkilankoineen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pasi. Viimeinen kuva näytti kameran näytöllä varsin huolestuttavalta, mutta "oikeni" se siitä lopulta loppukäsittelyn aikana. :) Kyllä näitä kuvia tulee jatkossakin, kun vaan ehtii kentille kuvailemaan. :)

      PS. Hyvä kuvauspaikka tuo mainitsemani Katriinantie, suosittelen jos paikalle osut!

      Poista

Kiitos kommentistasi!