Jämsänkosken kirkko

VIIKON 38 KIRKKOESITTELY

Vielä vajaat kymmenen vuotta sitten Jämsänkoski oli pieni, reilusti alle kymmenen tuhannen asukkaan kaupunki toisen hieman suuremman kaupungin, Jämsän kupeessa Keski-Suomen maakunnassa. Vuoden 2009 -alusta se on kuulunut Jämsän kaupunkiin. Nykyisen Jämsän asukasluku on reilu 21 000. Entisen Jämsänkosken seurakunnan alueella sijaitsee kaksi kirkkoa, joista nyt katsomme alueen pääkirkkoa, Jämsänkosken kirkkoa.

Jämsänkoski on ollut merkittävä teollisuuspaikkakunta ja sen kirkko onkin tunnetun liike- ja teollisuusrakennusten suunnittelijan, W. G: Palmqvistin suunnittelema. Muodoltaan kirkko on päätytornillinen pitkäkirkko, jonka tornin alaosa on sulautettu runkorakennukseen. Istumapaikkoja kirkossa on 500 henkilölle. Alttaritaulu on Korpilahtelaisen taiteilijapariskunnan, Alvar ja Ragni Cavénin maalaama. Sen nimi on "Ihmisiä kirkkotiellä." Taulun lahjoitti kirkkoon Yhtyneet paperitehtaat Oy. 18-äänikertaiset urut on valmistanut Kangasalan urkutehdas vuonna 1975. Lisäksi kirkosta löytyy monta kaunista lasimaalausta. Kirkko sijaitsee mäen päällä, josta se näkyy kauas.

Kirkkoon liittyy suurikokoinen sivusiipi, jossa sijaitsee seurakuntatalo ja muita seurakunnan tiloja.

Koivutie 7, Jämsänkoski



Kommentit

  1. Oi jälleen tuttu kirkko. Vanhempani ovat menneet tuolla aikanaan naimisiin. Minä olen ollut siellä nuorena tyttönä koulukirkossa. Kirkon ohi tulee ajeltua muutaman kerran vuodessa kun menen vanhempiani tapaamaan Koskenpäälle =).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuttu kirkko sitten varmasti. Se on kaunis tuolla mäellä, kuten on muuten Koskenpään kirkkokin. :) Kiitos Katinka kommentista.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ylivieskan kirkko - Kuvaesittely

Kangasalan kirkko

Keski-Suomen Ilmailumuseossa