lauantai 27. elokuuta 2016

Rengon kirkko

Renko on entinen pieni kunta Kanta-Hämeen maakunnassa. Vuoden 2009 alusta se on kuulunut Hämeenlinnan kaupunkiin. Pitäjän historia on pitkä ja sen yhä käytössä oleva kirkkokin on jo keskiajalla rakennettu.

Rengon kirkko on siitä erikoinen keskiaikainen  harmaaakivikirkko, että siinä on kulmia tavallista enemmän, peräti kahdeksan. Näin oli jo silloin kun kirkko valmistui. Myöhempinä aikoina puhuttiin viisteistä kirkkoarkkitehtuurissa. Tähän aikaan nuo olivat kirkoissa poikkeuksellisia.

Niin, mihin aikaan? Rengon kirkko on luultavastiu rakennettu 1500-luvun alkuvuosina, joidenkin lähteiden mukaan jopa 1400-luvun lopussa. Kirkko on käytössä edelleen, mutta sen olemassaolon vuosisatoihin on mahtunut monenlaista. 1600-luvulla se jopa hylättiin tyystin ja tulevien vuosikymmenien aikana se raunioitui; seinät luhistuivat kasaan ja kattokin romahti. Vuonna 1783 kirkonraunio purettiin, mutta rakennettiin uudelleen samalle perustukselle.

Kirkon runkohuoneessa on molemmin puolin matalammat kylkiäiset. Niistä toisessa on sakaristo ja toisessa asehuone, nykyisin kirkon eteinen.

Kirkon esineistö on suurelta osin 1700-1800 -luvuilta. Istumapaikkoja on 300 henkilölle. Eräs erikoisuus kirkon historiassa on, että se on ollut myös pyhiinvaelluskohde. Näitä matkaajia on saapunut kirkolle 1500-luvulla jopa ulkomailtakin. Kirkko nimettiin valmistuessaan Pyhän Jaakon kirkoksi. Kirkon sisällä on tehty arkelogisia tutkimuksia vuonna 1984 ja sen ympäristössä vuonna 2008.

Kirkko sijaitsee keskiaikaisen valtaväylän, Hämeen härkätien varrella, jonka perinteet ulottuvat vieläkin kauemmas historiaan, kuin itse kirkon.

Rengon raitti, Renko

10 kommenttia:

  1. Komea pyhättö. Heti tietää kirkoksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, vaikka se varsinainen torni puutuukin. Kiitos aimarii.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Karun kaunis voisi ehkä sanoa. Kiitos Kirsti.

      Poista
  3. Haa...kerrankin kirkko, jonka minäkin oon kuvannut! Jotenkin kiva valaistus sun kuvassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on aika vanha kuva, muistelen, että kuvausajankohta oli aika myöhäinen, lähes yö.:) Kiitos Tillariina.

      Poista
  4. Onkin käytetty monenlaista materiaalia tässä hulpeassa kirkossa.
    Puuta tapulissa, kiveä ja tiiltäkin seinissä...

    Upea kirkko!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monelaista materiaalia ja monenlaista muotoakin, kivijalkaa myöten. :) Kiitos Liplatus.

      Poista
  5. Onpas kivan näköinen kirkko, sellainen pieni ja pullea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän se poikkeaa totutuista. :) Kiitos Orvokki.

      Poista

Kiitos kommentistasi!