torstai 19. toukokuuta 2016

No nyt sillä on jo poikaset!

Jaa että millä? No sillä inhottavasti raakkuvalla, siivekkäällä olennolla, joka reilu kuukausi sitten kolisteli talon katolla tutkien aivan erityisesti savupiippua. Elikko piti sen verran kovaa meteliä, että kiipesin kaiken uhalla katolle pari kunnon lautaa kädessä.

Ei, en minä nyt sentään sitä lyömään sinne mennyt, ei. Tarkoitus oli vain oleellisesti vaikeuttaa olennon piippuun pääsemistä. Näin kesällähän ei noita tulisijoja luultavasti paljoakaan tarvita, joten piipun päälle voikin pistää pari lautaa. Asetin laudat paikoilleen ja poistuin tyytyväisenä maan kamaralle toivoen, että muistan poistaa ne ennen syksyn takkatulien tekoa, koska muussa tapauksessa lienee kohta samantapainen meteli talon sisällä kuin aikaisemmin katolla, kun savu puskee huoneisiin ja talon väki väki ”innostuu”:/

Yö siinä sitten menikin kovin rauhallisesti. Aamulla viiden jälkeen heräsin niin kamalaan raakkumiseen, että luulin piippua ihmettelemään saapuneen koko naakkasuvun. Kuulosti siltä, että laudat olivat tehneet tehtävänsä ja työstäni ylpeyttä tuntien käänsin vain kylkeä ja jatkoin unia vielä hetken.

Kello seitsemältä jotenkin tuntui siltä, että nyt vuorostaan jostain ilmanvaihtokanavasta kuului naakan tyytyväinen räkätys. Päätin nousta katolle ja en meinannut uskoa silmiäni.

Niitä lautoja piipun päältä ei nimittäin löytynyt mistään. Ei koko katolta eikä edes talon viereltä. Päätin ottaa järeämmät konstit käyttöön.

Kiipesin katolle uudelleen kädessä tällä kertaa vanhan hiiligrillin ristikkoa ja tiiliskivet. Ristikot siis piipun hormien päälle ja vielä tiiliskiviä niiden päälle. Sitä ennen tietysti huutelin piippuun, että nyt on viimeinen mahdollisuus poistua paikalta tätä kautta. Eipä siellä kukaan näyttänyt olevan kotona.

Hypätäänpä tähän hetkeen. Nyt naakalla on poikaset meikäläisen työhuoneen ilmanvaihtoventtiilin hormissa aivan ventiilin takana. Luonnollisesti haluan pitää tuon venttiilin nyt tiiviisti kiinni, vaikka hyviä lähikuvia sanan varsinaisessa mielessä varmasti noista linnunpoikasista saisinkin. Emo käy niitä alituiseen ruokkimassa ja nauraa hormista pilkallisesti. Katolla en ole enää uskaltanut käydä edes katsomassa. Liekö hajottaneet koko piipun, mene ja tiedä. Tai minkä lie venttiilin kautta sitten ovatkaan tuonne päässeet. Oli miten oli. Tämän erän nuo siipiveikot voittivat. Tekisi mieli kutsua paikalle muurari ja käskeä sen muurata joka ainoa reikä umpeen minkä ikinä talosta löytää. Ja kun ensi kevään linnunpesäpuuhat jälleen koittavat, se on varmaan siihen mennessä tehtykin!

Kuva ei ole jutun linnuista, koska niitä en periaatteestakaan kuvaamaan mene!



PS. Osaako joku sanoa kuinka kauan nuo poikaset vielä tuolla pimeässä ilmanvaihtokanavassa viihtyvät ja miten lähtemistä voisi nopeuttaa? Alkaa mennä jo oikeasti hermot tuohon meteliin. t. nimim. ”muuraria tai pienisilmäisempää piipunristikkoa odotellessa” 

8 kommenttia:

  1. Äkkiä ne linnunpoikaset kasvaa! :) Lisse kuvitteli osaavansa tänään lentää ja hyppäsi ilmaan räksän perään! Minä meinasin siitä äkkipyrähdyksestä vetää nokalleni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti kasvavat nopasti. Tälläkin hetkellä kun tätä kirjoitan, on hirveä konsertti päällä. Lisse olisi tarpeen täälläkin. :) Kiitos Tillariina.

      Poista
  2. Mysteerikö on että mikä laudat vei piipun päältä....

    Poikaset lähtevät pesästä noin 4...5 vuoden iässä...eikun 4....5 viikon iässä.;)
    Nehän haahuilevat pihassasi vielä tovin sen jälkeen.
    Pihassamme oli variksen pojat yhtenä vuonna. Pesästä lähdön jälkeen ne nuokkuivat missä milloinkin kohtaa pihaa, sai melkeinpä varoa ettei kävele päälle.

    Mukavaahan on kun luonnon eläjät tulevat liki, mutta se metakka tosiaankin alkaa väsyttämään.
    Varsinkin aamu yöstä kesken unien ottaa pannuun jos lokit alkavat huutamaan.
    Herättää se fasaaaninkin huuto, siinä on volyymeja.:)

    VastaaPoista
  3. Pesän siirrosta olen kuullut.
    Pikkulintu oli tehnyt metsätielle pesän, siinä oli munat ja emo hautoi.
    Pesää siirrettiin muutama kymmenen senttiä päivässä, muutaman päivän päästä pesä oli kauenpana metsän puolella.
    Emo ei hylännyt pesää ja jatkoi hautomista, kun siirto tapahtui varoen.

    ...mutta ei taida olla tuollaista hiissaus mahdollisuutta ilmanvaihtoventtiilistä ulkosalle, vaan kerta ryssäyksellä siirto.
    Voisko olla että emo jatkaisi ruokintaa jos pesän siirtäisi, kun kuulee poikastensa huudot?
    Joku asiantuntija varmaa löytyy tähän asiaan.

    VastaaPoista
  4. Kun tuolla lailla kurkkusuorana huutavat, tuleehan siitä meteliä :)
    Hauska kuva lintusista!

    VastaaPoista
  5. Kiitos teille kaikille myötäelävistä kommenteista. :) Minä yritän kestää varsinkin, jos tuota kirkunaa ei jatku enää kovin kauaa.

    VastaaPoista
  6. Venytä pinnaa … ja kestä ja "nauti" linnunlaulusta :)
    No vitsi vitsi, tylsäähän tuo on, mutta et kai voi mitään nyt kun poikaset on jo kuoriutuneet.
    Kun olin lapsi, niin pulu teki pesän parvekkeellemme ja äiti heitti munat alas (muistaakseni). Sillä poikasia hän ei olisi saanut tuhota. Mutta voipi olla että muisti tekee tepposen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja se on mielenkiintoista, minne tuokin hyväkäs keksi pesänsä uppiniskaisesti rakentaa. Nytkin ihan uskomaton viserrys päällä. No, eipä tässä enää auta muu kuin kestää ja vältellä tuota huonetta mahdollisuuksien mukaan. Kiitos Orvokki.

      Poista

Kiitos kommentistasi!