Konginkankaan kirkko

VIIKON 18 KIRKKOESITTELY

Äänekosken kaupunkiin nykyisin kuluva Konginkangas on tullut surullisen kuuluisaksi maamme kaikkien aikojen tuhoisimman liikenneonnettomuuden tähden. Olen monesti kulkenut tuon onnettomuuspaikan ohi. Joka kerta se on pysäyttävä kokemus. Paikkakunnalla on kaunis puukirkko, jonka kuvasin vajaat kymmen vuotta sitten kauniina kesäpäivänä.

Kirkko on tasavartinen sisäviisteinen ristikirkko. Se valmistui vuonna 1866 ja sai nykyisen ulkomuotonsa vuoden 1899 peruskorjauksessa. Kirkon rakennustyöstä päävastuuun kantoivat kirkonrakentajat Jaakko Kuorikoski ja hänen poikansa Lauri Heikki Kuorikoski. Sen suunnittelijaa ei tiedetä. Kirkko saattaa olla viimeisiä "kansanmiehen" suunnittelemia kirkkoja maassamme. Tuollainenhan oli yleistä vielä 1700-luvulla, mutta 1800-luvulla jo hyvinkin harvinaista.

Kirkon alttaritaulu on Taidemaalari Alexandra Såltinin vuonna 1912 maalaama. 16-äänikertaiset urut vuodelta 1981 ovat Kangasalan urkutehtaan valmistamat. Istumapaikkoja on 550 henkilölle.

Kirkon vieressä sijaitseva kellotapuli valmistui vuonna 1880. Sitä ennen oli yhden kirkonkellon teline, joka muodostui kahdesta hirrestä, joiden välissä kirkonkello roikkui. Tapulin myötä kellojen lukumäärä tuplaantui kahteen.

Kirkko yritettiin tuhopolttaa jouluyönä 1984. Se onneksi epäonnistui. Vuonna 1969 seurakunnan pääkirkko, Äänekosken kirkko, paloi tuhopolton seurauksena maan tasalle. Paikalla on nykyisin moderni tiilikirkko.

Tiekirkko ajalla 13.6.- 19.8. ma-pe klo 11-16 (tiedot 2016)
Kirkkotie 5, Konginkangas, Äänekoski


Kommentit

  1. Tämän rakennuksen tunnistaa helposti kirkoksi. Komea todellakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kaunis. Ja jotenkin kodikkaaltakin näyttää, kun ei ole ihan valtavan suuri. Enemmistö tämäntyyppisistä kirkoista on suurempia.

      Poista
  2. Onpa upea kirkko! Hyvä että polttoyritys ei onnistunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erittäin samaa mieltä. Ei ollut silloin vielä sellaista videovalvontaakaan kuin nykyisin noiden ympärillä...

      Poista
  3. Tosi kaunis kirkko.
    Tukka pois ja jalkapuuhun moiset tuhopolttoyrittäjät ja -onnistujat (jos saadaan kiinni)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nykyään tallentavan videovalvonnan avulla saataisiinkin helposti kiinni, mutta silloin ennen se olisi ollut vaikeampaa. Totta, hyvä että jäi yritykseksi tuo.

      Poista
  4. Kiitos teille kaikille kommenteista!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ylivieskan kirkko - Kuvaesittely

Kangasalan kirkko

Koskenpään kirkko