Pielaveden ortodoksinen kirkko

VIIKON 3 KIRKKOESITTELY

Viikon kirkon joulutauko on ohi ja sarja on jälleen tuotannossa. Tämänkertainen kirkkokohde on vaihtelun vuoksi ortodoksinen kirkko. Muutamia kuvia minulla niistäkin on, vaikka kirkkohteet pääasiassa luterilaisia ovatkin.

Pielavedellä sijaitsi vielä kymmenisen vuotta sitten oma ortodoksinen seurakunta. Vuoden 2005 -alusta se yhdistettiin Kuopion ortodoksiseen seurakuntaan, eli tapahtui suomeksi sanottuna seurakuntaliitos ja nämähän ovat myös maamme luterilaisissa seurakunnissa hyvin yleisiä varsinkin tänä päivänä ja ehkä erityisesti tulevaisuudessa.

Tämä pieni puinen Pielaveden ortodoksinen kirkko valmistui vuonna 1958. Sen on piirtänyt rakennusmestari W. Korhonen ja sen esikuvana on ollut Valamon Luostarin Pyhän Johannes Kastajan skiitta.

Yhdennäköisyys on melkoinen, voit katsoa Valamon skiittaa tästä.

Ortodoksiset kirkot on tapana yleensä nimetä hyvin juhlallisesti, niin tämäkin. Sen virallinen nimi on kokonaisuudessaan Apostolien Pietarin ja Paavalin sekä pappismarttyyri Blasioksen kirkko.

Kirkko on kaikesta päätellen hyväkuntoinen, se on peruskorjattu vuonna 2008.

Ortodoksisissa kirkoissa tyypillinen ulkoinen yksityiskohta on sipulihuippuiset tornit. Monissa kirkoissa niitä on hyvinkin monta. Tässä kirkossa kaksi, mutta silti ne tuovat olellisen lisän rakennuksen näyttävyyteen. Huippujen muotoilu kuvaa kynttilan liekkiä, joka taas kristillisessä symboliikassa on Pyhän Hengen vertauskuva.

Kaiken kaikkiaan nätti pieni kirkko, jonka ovet olivat kuvaushetkellä valitettavasti kiinni. Sisältä tuo olisi voinut olla myös kuvaamisen arvoinen...


Osoite: Puistotie 2, Pielavesi



Kommentit

  1. Mukava pikku kirkko savommaalta. Oih ja ihanan kesäisiä kuvia! :)

    VastaaPoista
  2. Geweldig mooi z,on oude goed onderhouden kerk.

    VastaaPoista
  3. Nätti tosiaan tämä kirkko. Tuonne voisin poiketa, jos matkalleni joskus osuu.

    VastaaPoista
  4. Voi miten kaunis kirkko ja todella hienon kuvan olet onnistunut ottamaan! Täällä alkoivat sormet syyhyämään noiden kauniiden yksityiskohtien kanssa =D.

    VastaaPoista
  5. Kiitos teille kaikille kommenteista! Kuva on toissa kesänä otettu.

    VastaaPoista
  6. Kivan näköinen kirkko, voisi melkein sanoa, että on söötti.

    VastaaPoista
  7. Kaunis kirkko joita suomi onpullollaan,itse olenkuvannut myös kirkkoja, mutta en ole laittanut blogiin niitä, mikähän kirkkoon rumin kirkko, mielestäni Lieksan kirkko eiole kirkon näköinenkään, mutta jonkun mielestä se on kaunis.

    VastaaPoista
  8. Kiitos kommenteista edelleen. Pike, ortodoksiset kirkot ehkä noudattavat perinteitä muodoissaan enemmän kuin uudemmat luterilaiset ja niissä on omat muotoilulliset erikoisuutensa. Luterilaisista kirkoista Lieksan kirkko on kieltämättä varsin erikoisen näköinen. Ehkä lähiaikoina julkaisen kirkon, jossa on jotain samantapaista... Tuo(kin) kun on itselläni vielä kuvaamatta. :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ylivieskan kirkko - Kuvaesittely

Kangasalan kirkko

Koskenpään kirkko