lauantai 6. syyskuuta 2014

Pirkkalan vanha kirkko

Kirkkoesittelyissä pysytään Pirkanmaan kirkoissa, joista tällä kertaa on vuorossa Tampereen vieressä sijaitsevan Pirkkalan kirkko. Se on huomattavasti perinteisemmän näköinen kuin paikkakunnan uusi kirkko, vaikka tästäkin löytyy joitakin arkkitehtoonisia erikoisratkaisuja.

Kirkko ei nimestään huolimatta kuitenkaan ole kovin vanha. Se valmistui vuonna 1921 Pirkkalan kirkoksi, kun Nokia erotettiin Pirkkalasta. Kirkon on piirtänyt arkkitehti Ilmari Launis. Uuden (nykyisen) kirkon rakentamiselle nykyiseen Pirkkalan keskustaan oli ainakin kaksi syytä; Vanhan kirkon kaukainen sijainti (5 km matkan päässä keskustasta) ja pienuus.

Kirkkoon mahtuu vain 150 ihmistä. Alttaritaulu on taiteilija Uuno Aulangon maalaama ja vuodelta 1937. Urut ovat 16-äänikertaiset ja peräisin vuodelta 1972.

Tällä samalla paikalla on sijainnut aiemmin ainakin yksi kirkko, mahdollisesti useampikin. Pirkkalan seurakunnan historia kun juontaa juurensa jo 1200-luvulta. Vuosina 1857-1920 alueella ei ollut kirkkoa, vaan Pirkkalan kirkkona toimi silloin nyk. Nokian kirkko.

Kirkon ympärillä sijaitsee Pirkkalan vanha hautausmaa sankarihautoineen. Hautausmaalla on myös uudempi, 1990-luvulla käyttöön otettu alue.

Osoite: Anian rantatie 226, Pirkkala



5 kommenttia:

  1. ik zou de binnenkant ook wel willen zien.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. I'll take pictures of the inside seldom. This image can be found at http://www.pirkkalanseurakunta.fi/sisalto/kuvaslider/vanha-sisalta.jpg
      Thank you comments, Cobie.

      Poista
  2. Konstailematon ulkokuori. (Se vois olla kasarmirakennus tai koulu ilman tuota sittenkin kirkollista ulkonäköä.
    Hyvä kuva taas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Orvokki. Se on näissä rikkaus tuo monenlaisten arkkitehtuurien määrä. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!