lauantai 19. heinäkuuta 2014

Heinäntekoa...

Heinänkorjuuaika taitaa olla nyt kuumimmillaan (ei tosin itselläni henkilökohtaisesti). Joltain tämänkaltaiselta se vielä muutama vuosikymmen sitten näytti. Seipäillä oli heinän hyvä kuivua ennen latoon vientiä, kunnes tehokkaammat, nopeammat ja vähemmän säiden armoilla olevat korjuumenetelmät saivat vallan.

Nykyisin suuri osa karjan tarvitsemasta heinästä korjataan tuoreena ilman kuivatusprosessia, paalaamalla se esim. pyöröpaaleiksi, jotka sitten koneellisesti pakataan ilmatiiviisti suojakelmuun.

Näitä satojen kilojen painoisia pelloilla näkyviä paaleja kutsutaan koostaan ja väristään johtuen joskus leikkimielisesti strutsinmuniksi. :) Niiden pienikään siirteleminen ei yhden ihmisen voimin onnistu, mihin ei nykyajan maataloudessa ole tosin tarvettakaan. Kaikki kun on pitkälle koneellistettua.






18 kommenttia:

  1. Kun ei ole siteitä heinäntekoon, vaan on ainoastaan nähnyt tienvarsiseipäotä, niin ei voi kuin ihastella ylempää kuvaasi. Alempi taas on kuvana yliveto. Hyvä että pidit taivaan etkä leikannut sitä pois.
    Jossain vaiheessa kun maaseudulla ajeli (tai baanoja pitkin) älysi ykskaks, että hei missä ne heinäseipäät on. Sama juttu lehmien kanssa. Ei niitäkään juuri enää näe. Ja on vaikea muistaa milloin tämä muutos alkoi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heinäseipäät alkoivat hävitä 1980-luvulla. Ensin tulivat paalaimet, sitten noukinvaunut. Myös pöyhimet kehittyivät niin paljon, ettei seipäillä kuivaamiseen enää olluit tarvetta, kun se onnistui ihan maassakin. 1990-luvulla heinäseipäät olivat jo harvinaisuus.

      Lehmät taas ovat käyneet harvinaisiksi 2000-luvulta alkaen. Varmasti vähennystä jo aiemminkin, mutta ehkä se suurin maitotalouden alasajo oli tuolloin. Niin se maailma muuttuu, halusi tai ei.

      Poista
  2. Uskoiskohan? Olet tainnut hikipäässä huiskia heinät seipäälle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En! Lämpöä oli tuolloin lähes 30 astetta, kuuma oli jo ihan pelkästään kameraa kantaessakin. :))

      Poista
  3. Siinä on kuvaus entisaikaa ja nykypäivää :) Hienot kuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ei ole tosin samana päivänä otettuja. :)

      Poista
  4. Minulla on muistikuvia heinänteosta; kotikaljan juonnista pellonlaidalla, sängen pistelystä jalkapohjissa, keikkumisesta heinäkeon päällä peräkärryssä, kun kuivia heiniä ajettiin latoon. Olen ollut silloin muutaman vuoden ikäinen. Alimmassakin kuvassakin on sitä romantiikkaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on hienoja muistikuvia! Itselläni tuo on myös vielä hyvin muistissa. Romantiikkaa kyllä on noin kuvissa, mutta olihan tuo seivästäminen toisaalta todella kovaa työtä aikamoisessa helteessä keskellä kesää. :)

      Poista
  5. Hieno kuvapari! Kyllä noita heinäseipäitä katselisi mieluummin, mutta maailma muuttuu...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ne kivoja katseltavia on ja mieluisia kuvattavia, mutta veikkaan, ettei yksikään maanviljelijä haluaisi enää seivästellä heiniänsä nykypäivänä. Mutta kuten sanottu, kun paremmasta ja helpommasta ei silloin tiedetty. :))

      Poista
  6. Maalaismaisema on muuttunut, mutta kyllä se silti kaunista on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Ja tekijöilleen huomattavasti inhimillisempää. :)

      Poista
  7. Heinänteko on nykykoneilla helppoa kuin Heinänteko :D Mie oon luullut että ne valkeat pötikät on Kuukunanmunia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ennen se oli raskasta kuin mikä, nykykoneilla ilmastoidussa hiljaisessa ohjaamossa radiota kuunnellen itse asiassa varsin miellyttävää! :)

      Tuo kuukananmuna oli uusi tuttavuus. Voi olla, että eri puolilla maata noita paaleja nimitellään hieman eri nimillä. :)

      Poista
  8. Ja toch vind ik dat ouderwetse veel meer sfeer hebben natuurlijk is dat tegenwoordig te arbeidsintensief maar die plastic balen daar kan ik toch niet erg aan wennen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Of course this also. Thank you for your comment.

      Poista
  9. Niin ne ajat muuttuvat tälläkin saralla.

    Oi niitä aikoja, kun sai heiniä nostella seipäälle ja haasiolle.;)

    Hyvä ajankuvan vertaus kuvat, vanhaa ja uutta aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se menee. Joka aikakaudella on omanlaisensa työskentelytavat. Ja kyllähän tuossa menneessä oli omat tunnelmansa. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!