TAMPERE! Osa 2, Näsinneula

Tampere! -kuvasarjalle seuraa jatkoa. Ensimmäisenä esittelin Pyynikin näkötornikahvilaa ja nyt on vuorossa toinen kuuluisa torni. Se on ilman muuta vuonna 1971 -valmistunut 168-metrinen Näsinneula. Näsinneula on Maamme korkein vapaasti seisova rakennelma ja Pohjoismaiden toiseksi korkein näköalatorni. Tornin huipulla näkyvästä lentävästä lautasesta on huikeat näkymät yli koko kaupungin ja sen toisessa kerroksessa on lisäksi hitaasti akselinsa ympäri pyörivä maisemaravintola. Ympäri pyörähtämiseen kuluu 45 minuuttia, joten pihviä syödessään maisemia eri ilmansuuntiin ehtii ihailla ihan rauhassa.

Tornin huipulle matka taittuu yhdellä tai kahdella 15 hengen pikahissillä. Niiden nousunopeus on 6 metriä sekunnissa! Matka huipulle taittuu tällaisella raketilla 32 sekunnissa.

Ylimpänä huipulla näkyvässä antennissa ovat säätä ennustavat kelta-vihreät merkkivalot; mitä enemmän niissä palaa keltaista, sitä aurinkoisempaa säätä on luvassa. Vihreät valot taas vastaavasti puolestaan kertovat lähestyvästä sateesta.





Vanha kuva, mutta antanee kuitenkin vähän osviittaa. Tässä siis näkymää Näsinneulasta Tampereen kaupungin ylitse. Hyvällä säällä täältä näkyy reilun 20 kilometrin päähän joka suuntaan. Jos kaipaa jännitystä reissuun voin kertoa, että torni huojuu kovalla tuulella täältä huipulta 15 cm suuntaansa:)

Tornin esikuva on Space Needle -torni Yhdysvalloissa. Tosin Näsinneulan hissit ovat huomattavasti esikuvaansa nopeammat!

Näsinneula oli alunperin Tampereen kaupunginjohtajana vuosina  1957–1969 toimineen Erkki Lindforsin idea. Hän ei ehtinyt nähdä sen valmistumista.

Kommentit

  1. Näsinneula pitäisi kokea, olen kuullut puhuttavan tuosta heilumisestakin. Olisi se vaan jännä kokemus. Mutta.. Tampere näyttää ylhäältäpäin katsottuna liian uudelta ja tasaiselta.
    Kiitti Näsinneulan esittelystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se kannattaa kokea. Tosin se sijaitsee nykyisin keskellä Särkänniemen huvipuistoa ja pääsymaksun joutuu maksamaan ensin portille ja sitten torniin. Suht arvokas se käynti minun mielestäni on, mutta silti ehdottomasti kannattava.

      Juu, tuollaiselta se Tampere lintuperspektiivistä näyttää. Tosin tuohon tasaisuuteen tuo huomattavan vaihtelun kuvan ulkopuolelle jäävä Pispalanharju. Kiitos kommentista!

      Poista
  2. Noita säätä ennustavia kuutioita löytyi myös stadista erään vakuutusyhtiön katolta. Kiva paikka ja kuuluu pakollisiin käynteihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahaa, kumpikohan siinä on ottanut mallia kummasta:) Näsinneulassakin kannattaa käydä jos Tampereella osuu. Kiitos kommentista!

      Poista
  3. Pakkohan se oli Tampereelle mennä ja Näsinneula kokea heti, kun se valmistui! Huikeat olivat näkymät ja se äkkipysähdys, kun hissi tuli alas vähän tuntui vatsanpohjassa! Kävin toisenkin kerran vuosia myöhemmin. Olikohan hissi hidastunut, kun ei sitten samalta tuntunut, vai johtuiko siitä, että tiesi mitä mitä oli tulossa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei hissi tietääkseni ole hidastunut yhtään, mutta ne kiihdytykset ja hidastukset on ehkä paremmalla tekniikalla tehty pehmeämmiksi, luulisin. Mutta kyllä nuo hissit tosi kovaa kulkee edelleen, korvat menee lukkoon:) Kiitos kommentista!

      Poista
  4. Ei tullut käytyä Näsinneulassa, vissiin siksi, että korkealla huimaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo ei ole korkean paikan kammoa vähänkään potevan paikka. Ei varsinkaan tuulella jolloin se vielä huojuu aika selvästi:) Kiitos kommentista!

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ylivieskan kirkko - Kuvaesittely

Kangasalan kirkko

Koskenpään kirkko