perjantai 2. marraskuuta 2012

Turun tuomiokirkko

Turun tuomiokirkko on maamme ainoa kirkkorakennus, jota voi perustellusti kutsua katedraaliksi. Kirkon tarkkaa valmistumisajankohtaa ei tiedetä, mutta sen on oletettu valmistuneen jo 1200-luvun lopussa.


Koska kirkkoa rakennettiin hyvin kauan, siinä on havaittavissa monia rakennustyylejä, mm. gotiikkaa, uusgotiikkaa ja romaanista tyyliä. 


Tornin korkeus on 85,53 m. Kirkon tornissa on Suomen vanhin julkiselle paikalle sijoitettu kello. Siinä on ainoastaan tuntiosoitin.  Viisarin pituus on 2,4 metriä!

Vuodesta 1944 turun tuomiokirkon kellot ovat soineet yleisradiossa keskipäivän hetken merkiksi.

Istumapaikat on sijoitettu valtavaan kirkkosaliin suhteellisen väljästi ja niitä on 900 henkilölle. Keskilaivan ulkokorkeus on 44,5 metriä, sisäkorkeus hivenen vähemmän. Tässä kirkossa on maamme pisin keskikäytävä, 81 metriä alttarille, Häämarssin pitää olla pitkä. :)

Etelälehterillä on kesäisin avoinna oleva monipuolinen kirkkomuseo.  


Pääkuorissa, eli "Kaikkien pyhien kappelissa" sijaitsevan alttaritaulun on maalannut ruotsalainen hovimaalari Fredrik Westin. Täällä sijaitsevat myös taidemaalari R. W. Ekmanin maalaamat freskot. Sama taiteilija maalasi myös kuorin katon.

Keskiajalla kirkossa oli 42 pyhimysalttaria. Kirkkoon on haudattu myös monia historian merkkihenkilöitä. Näistä tunnetuimpia on Kaarina Maununtytär, jonka marmorinen sarkofagi sijaitsee lähellä kirkon pääkuoria omassa kappelissaan. Kirkosta löytyy monia muitakin historiamme merkkihenkilöiden hautoja omissa kappeleissaan. Kaikkiaan kirkon sisältä löytyy 90 muurattua hautakammiota, mutta sinne on luultavasti haudattu kaiken kaikkiaan tuhansia ihmisiä.

Kirkon pääurut ovat suomen suurimmat mekaanisella soittokoneistolla varustetut urut. Niissä on neljä sormiota ja 81 äänikertaa. Äänikertojen hallinta on sähköinen ja se on tietokoneohjattu. Rakentaja on urkurakentamo Veikko Virtanen ja valmistumisvuosi 1980. Muita kirkon urkuja ovat samana vuonna valmistuneet pienehköt Tark' ampujain kappelin urut, vuonna 1973 valmistuneet 20 äänikertaiset Urkurakentamo Veikko Virtasen valmistamat kuoriurut, Henk Klop -rakentamon valmistamat 5-äänikertaiset Pormestarin kuorin urut ja lasten kirkon Paul Ottin rakentamon 5-äänikertaiset urut. Melkoinen määrä soittimia, mutta kirkkokin on tietysti suuri ja siellä on hyvin monia kappeleita pinempien tilaisuuksien pitämiseen.

Kirkko on historiansa aikana joko palanut tai muulla tavalla vahingoittunut yli 20 kertaa. Kirkon nykyiset ulkomitat ovat: pituus on 89 m, leveys noin 38 m ja korkeus 44,5 m.

Turun tuomiokirkko ympäristöineen on määritelty erittäin arvokkaaksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi.

Osoite: Tuomiokirkonkatu 1, Turku








6 kommenttia:

  1. Hieno kirkko ja hienosti kuvattu.

    VastaaPoista
  2. Kiitos. Tuo on hieno, mutta aivan tajuttoman haastava kuvata. Ulkoapäin liian suuri ja sisältä liian pimeä :)

    VastaaPoista
  3. Tuo kuva uruista on erityisen hyvin onnistunut. Valotus on osunut ihan nappiin. Muutenkin mielenkiintoinen kuvakohde. Otitko sisäkuvat jalustalta?

    -Teemu, Digikuvaaja.net

    VastaaPoista
  4. Muistaakseni monopodin päällä oli kamera. Otin kuvan alunperin hiukkasen alivalotettuna. Sai kuvankäsittelyllä sitten korjailla. Kiitos kommentista ja tervetuloa blogiini!

    VastaaPoista
  5. Suomi on täynnä kauniita kirkkoja, mutta rumiakin löytyy,ne vain on lähes tyhjillään, syyn kyllä tiedän miksi.Minun lapsuuden kirkkoni sijaitsee pohjois-karjalassa tohmajärvellä kirkkoniemessä oleva puukirkko, nyttemmin Turun tuomiokirkko josta olet ottanut hienot kuvat, muuten hienoharrastus kuvata erilaisia kirkkoja, itsellänikin on erilaisia kirkkoja kuvattuna,mutta en ole julkaissut niitä.Kiitos kommentista ja liittymisestä blogiini.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Pike. Tämä olikin suoraan sanottuna aika haastava kuvattava. Ukoapäin liian suuri objektiiville ja sisältä liian pimeä objektiiville. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!