lauantai 12. marraskuuta 2016

Tervolan kirkko - Lapin suurin puukirkko

Tervolassa, pienellä lappilaisella reilun 3000 asukkaan paikkakunnalla on kirkko, jonka nähdessään satunnainen matkailija varmasti hieraisee silmiään. Tämä tornilla varustettu ristikirkko edustaa rakennustaiteellisesti uusgotiikkaa ja on koko pohjoisen suomen suurin kirkkorakennus. Suurimmillaan sen sisään on mahtunut yli 1800 henkilöä, mikä on kaksi kertaa niin paljon kuin Turun tuomiokirkkoon. Kirkossa ei lehtereitäkään muualla kuin pienehkö sellainen alttarin vastakkaisella seinällä, joten väkimäärä on mahtunut lattiatasoon! Nykyisin kirkkoon lasketaan mahtuvan 1200 ihmistä. Istumapaikkalukua pieenennettiin huomattavasti, kun kirkkoon asennettiin lämmitys.

Kirkon rakentaminen kesti neljä vuotta. Sen piirustukset laati arkkitehti Ludvig Iisak Lindqvist. Tervolan kirkko on ensimmäisiä puhdastyylisesti uusgotiikkaa edustavia kirkkoja maassamme. Se on ainutlaatuinen lisä suurten puukirkkojemme joukkoon, mutta ainutlaatuinen on sen historiakin, mikä tekee siitä nykymuodossaan surullisen tapauksen. Se on jopa saanut 1970-luvun alkupuolella purkutuomion. Kuinka tämä on mahdollista? Katsotaanpa kirkon historiaa tarkemmin.

Tässä on Tervolan ensimmäinen kirkkorakennus. Pieni puukirkko on todella hyvin säilynyt meidän päiviimme asti ja se onkin yksi parhaiten säilyneitä 1600-luvun kirkkorakennuksia maassamme. Istumapaikkoja tässä kirkossa on 200 henkilölle.

Seurakunta päätti kuitenkin rakentaa uuden, huomattavasti suuremman kirkon 1800-luvulla. Näin valmistui vuonna 1864 ensimmäisesssä kuvassa näkyvä jättiläiskirkko vanhan kirkon viereen. Samassa pihapiirissä oli tämän jälkeen kaksi kirkkoa, kuten on vielä tänäkin päivänä.

Vanha kirkko poistui käytöstä uuden kirkon myötä, mutta sitä ei kuitenkaan purettu. Uusi kirkko oli aktiivisessa käytössä vain vajaat sata vuotta, kunnes sen sähkö- ja ylläpitokustannukset tulivat seurakunnalle ylivoimaisiksi ja kirkko poistettiin käytöstä vuonna 1950. Tämän jälkeen kirkollinen toiminta siirrettiin takaisin vanhaan kirkkoon ja uusi suuri kirkko sai nököttää vieressä autiokirkkona.

1970-luvun alussa Tervolassa alettiin suunnitella uutta seurakuntakeskusta. Sen yhteyteen oli tarkoitus rakentaa pieni, nykyaikainen kirkkosali.

Kirkkohallitus ei hyväksynyt suunnitelmaa kolmannen kirkon rakentamisesta sellaisenaan, vaan pyysi seurakuntaa selvittämään, voisiko ison kirkon muuttaa seurakuntakeskukseksi. Muussa tapauksessa uuden seurakuntakeskuksen rakentamisen ehtona on ison kirkon purkaminen!

Uusi seurakuntakeskus kirkkosaleineen valmistui vuonna 1974 parin sadan metrin päähän kirkoista. Ennen sitä seurakunta joutui allekirjoittamaan ison kirkon purkusopimuksen. Sen hyväksyi myös museovirasto!

Ison kirkon purkamista ei kuitenkaan onneksi pantu toimeen ja se peruutettiin vuonna 1982, kun museovirasto ymmärsi kirkon ainutlaatuisuuden ja kultuurihistoriallisen arvon. Tällä välin kirkko oli kuitenkin kärsinyt vuotavasta katosta ja rapistunut muutenkin. Kirkkoa on siitä asti kunnostettu ja maalattu museoviraston tukemanakin, mutta kattavaa peruskorjausta sille ei ole tehty. Käytössä kirkko on vain poikkeustapauksissa korkeintaan muutamana päivänä vuodessa kesällä. Jumalanpalvelukset ja muut toimitukset pidetään vanhassa kirkossa kesäaikana ja talvikaudeksi ne siirtyvät seurantakeskukseen. Tervolan suuri kirkko seisoo vanhan kirkon vierellä käyttöä vailla olevana mahtavana monumenttina entisaikojen kirkkorakennustaidosta.

Sekä museovirasto että ympäristöministeriö on nykyisin luokitellut Tervolan kirkot miljöineen arvokkaaksi rakennetuksi kultuuriympäristöksi. Tämä tarkoittaa sitä, että uutta purkamispäätöstä tälle isollekaan kirkolle ei varmasti enää tule. Tervolan kirkot ovat ehdoton tutustumiskohde joita kannattaa käydä paikan päällä ihmettelemässä jos tuolla suunnalla liikkuu. Kahden kirkon muodostama miljöö on maassamme ainutlaatuinen ja ainakin kesäaikaan se on kovin kaunis.

Osoite: Kirkkokuja 4, Tervola






6 kommenttia:

  1. No, onpas Tervolassa ollut kirkollista ongelmaa! Hyvä kun kumpaakaan kirkkoa ei purettu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan siinä tosiaan muutama ongelma ollut. Nuo ovat ainutlaatuinen lisä lapin kirkkojen joukkooon. Kiitos Tillariina.

      Poista
  2. Uskomatonta, että on ollut ihmisiä, jotka olisivat suosiolla purkaneet tämän kirkon. Mutta näitä uskomattomia ihmisiä on ollut ja on edelleen jokapuolella. Onneksi säästyi purulta.
    Iso kirkko on kuin iso kartano, upea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Menneinä vuosikymmeninä oli joskus vallalla ajattelu, että uusi on automaatisesti parempi kuin vanha. Monta merkittävää rakennusta on ehditty "edistyksen" huumassa purkaa, mutta onneksi tämä sai säilyä. Kiitos Orvokki.

      Poista
  3. Vanha kirkko on mielestäni enempi kutsuva sanan ääreen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso kirkko on ainutlaatuinen harvinaisuus. Vanha kirkko sinälläään arvokas sekin, vaikka vertailukohtia sille maastamme löytyy. Kiitos Aimarii.

      Poista

Kiitos kommentistasi!