lauantai 28. marraskuuta 2015

Helsingin tuomiokirkko

Helsingin tuomiokirkon kohdalla lienee turha kerrata, missä kirkko sijaitsee. Ehkä enin osa teistä ulkomailta sarjaa seuraavista tietää myös, että kyseessä on maamme pääkaupungin tuomiokirkko. Kirkko, joka on tärkein kirkkorakennus Suomessa. Kaikkien valtakunnan merkittävimpien juhlatilaisuuksien viettopaikka. Mm. kaikki edesmenneet presidenttimme on siunattu haudan lepoon tässä kirkossa.

Kirkko on arkkitehti Carl Ludvig Engelin viimeisiä arkkitehtitöitä. Se valmistui vasta Engelin kuoleman jälkeen vuonna 1852 ja sen arkkitehtoonisen ilmeen viimeisteli Engelin seuraaja intendenttikonttorin johtajana, arkkitehti Ernst Lohrmann. Hän suunnitteli kirkkoon mm. pääkupolin ympärillä olevat neljä pienempää kupolia. Näin kirkosta tuli huomattavasti arvokkaamman näköinen. Kirkon tekee arvokkaan näköiseksi myös sen sijainti keskellä Helsinkiä valtavan korkuisen kivijalan päällä. Sen portaat ovat eräs Helsingin paljon kuvattu yksityiskohta ja suosittu istumapaikka niin nuorille kuin vanhemmillekin.

Kirkon sisustus on äärimmäisen pelkistetty. Ehkä näyttävin osa kirkkoa ovat takalehterin pääurut. Niiden valtava fasadi on alunperin rakennettu kirkon ensimmäisiin Saksalaisen Walkerin urkutehtaan rakentamiin urkuihin. Nykyisin tämä historiallinen julkisivu on säilytetty ja sen takana sijaitsevat Tanskalaisen Marcussen & Sonner -urkurakentamon 57-äänikertaiset urut vuodelta 1967. Soitin on yksi huomattavimpia maassamme.

Synkkätunnelmaisen ristiltäottoa kuvaavan alttaritaulun on maalannut taiteilijaprofessori T. K. von Neff. Taulu on saatu lahjaksi Venäjän keisarilta.

Alttaritaulun molemmin puolin sijaitsevat Engelin suunnittelemat rukoilevia enkeleitä esittävät veistokset. Lisäksi kirkosta löytyy kolme suurempaa valkoista patsasta, jotka esittävät uskonpuhdistaja Martti Lutheria, Philipp Melanchtonia ja Mikael Agricolaa. Nämä ovat kirkkosalin ainoat varsinaiset koriste-esineet.

Kirkossa on istumapaikat 1300 henkilölle.

Kirkon alla sijaitsee krypta eli holvisto. Alunperin se rakennettiin kirkon kellariksi, mutta 1970-luvulla se remontoitiin laajempaa käyttöä varten. Nykymuodossa siellä voi pitää pieniä tilaisuuksia ja siellä sijaitsee myös pieni kahvila ja näyttelytiloja.

Kirkko on osa maamme tunnetuinta torialuetta, Senaatintoria. Tässä kuvassa näkyy, miten valtavan suuren kivijalan päälle se aikoinaan rakennettiin. Etualla näkyy Aleksanteri II:n patsas vuodelta 1894.

Helsingin Tuomiokirkon profiili kohoaa vaikuttavasti korkeiden rakennusten yli ja on keskeinen Helsingin maanmerkki.

Tuomiokirkko on eräs Helsingin suosituimmista nähtävyyksistä. Siellä vierailee kesäaikaan jopa 1500 turistia päivässä ja vuodessa yli 350 000. Kirkko on avoinna todella monipuolisesti: Tämän hetkisten aukiolotietojen (2015) mukaan kesä-elokuun välisen ajan jopa klo 9-24 joka päivä! Talvisinkin joka päivä klo 9-18. Satunnaisen matkaajan kannattaa silti huomioida, että kirkossa pidettäviä tilaisuuksia ei saa häiritä. Kirkkoon pääsyä tilaisuus ei estä, mutta sen sijaan esim. tarpeettoman kirkossa puhumisen, liikuskelun ja valokuvauksen kyllä.

Osoite:  Unioninkatu 29, Helsinki

16 kommenttia:

  1. Tuolla kirkossa olisi mahtava päästä käymään <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuonne pääsee helposti kun Helsingissä käy. Tosin haittapuoli on autolla liikkuessa parkkipaikan löytyminen. Kuvaaminen on hankalaa liikenteen ja kirkon sisällä olevien turistien vuoksi. Mahtava ja suuri kirkko on. Kiitos Ronja.

      Poista
  2. Hämeenlinnan kirkko on jotenkin kun tuon mini-miniversio. No, sellainen maalaispikkuserkun serkku tai jotain. Tuo tyyli on niin pelkistetty, että se ei mua puhuttele. Onpa se hyvin auki, jos joskus tulisi mentyä sisälle kuin myös tuohon Hämeenlinnan kirkkoonkin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on pelkistetty, mutta tavattoman monumentaalisen näköinen. Sen ulkoinen suuruus on vaikuttava ja sen aikaansaamaa tunnelmaa on hankala taltioida kuviin. :) Kiitos TIllariina.

      Poista
  3. Nyt oli tuttu kirkko esittelyssä. Hassua muuten, etten ole ikinä käynyt tuolla sisällä =D. Mukavaa ensimmäistä adventtia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei muuta kuin käymään sitten sisälläkin, niin tulee vielä tutummaksi kun aukioloajatkin ovat noin pitkät. :) Kiitos Katinka.

      Poista
  4. Komea on tämä Herran huone. Portailla olen seisoskellut ja kirkon ulkonäköä ihaillut, sisäpuolelle en edes huomannut yrittää. Liekö olleet ovat auki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän tuon ovet ovat auki lähes aina. Kesällä varsinkin! Kannattaa käydä. Kiitos Aimarii.

      Poista
  5. Eine sehr beeindruckende Kirche im letzten Bild schön zu sehen.

    Gruß
    Noke

    VastaaPoista
  6. Loistavaa... Todella hienoja nämä sinun kirkkojulkaisut, niitä on mukava seurata :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Wild Child. Tämä on itse asiassa varsin mielenkiintoinen kuvauslaji kun kohteetkin ovat noin läpeensä erilaisia. :)

      Poista
  7. Aivan mahtavat kuvat, kauniisti kuvattu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti, Mustaleski. Mukava jos miellyttää.

      Poista
  8. Taitaa olla kaikkein kaunein kirkko. Kuvat tekee oikeutta komeudelle.
    Olen jo odotellutkin, milloin kirjoitat tästä kirkosta..
    Poikani vihittiin tuolla, ja muutaman kerran olen ollut joulukonserteissa, eli siinä minun kirkollinen käynti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Orvokki. Ulkopuolelta katsottuna tuo kirkko on todella näyttävä. Sisäpuolelta se on huomattavasti pelkistetympi. Jopa karu. Arkkitehtuuri on silti hienoa sisälläkin. Ja makuasioitahan nämä.

      Poista

Kiitos kommentistasi!