lauantai 13. joulukuuta 2014

Vesilahden kirkko

Kohta se joulu taas koittaa. Mutta ennen kuin koittaa, on vielä pari "kirkkoesittelylauantaita", joista toinen on tänään. Katsotaan siis Vesilahden kirkkoa, josta kuvia on käytettävissä hieman tavallista enemmän. Itse paikkakuntahan sijaitsee reilun 30 kilometrin ajomatkan päässä Tampereelta Etelän suuntaan. Asukkaita on noin 4500. Mutta nyt itse kirkon kimppuun.

Kuvauspäivänä sää oli mitä mainioin. Parikymmentä vuotta sitten sitten peruskorjattu ja muutamia vuosia sitten ulkomaalattu kirkko esiintyi kuvissa hyvin edukseen. Kirkko on valmistunut vuonna 1802 ja sen on rakentanut kirkonrakentaja Matti Tolpo.

Kirkkosali on muodoltaan suorakaiteen muotoinen, ja kulmistaan viistetty. Pienistä sivulaivoistaan huolimatta kirkkoa ei voi tyypittää varsinaisesti ristikirkoksi, vaan kysymyksessä on siis pitkäkirkko pienillä sivusakaroilla. Kaikkien lehtereiden reunat on koristeltu Raamatun henkilöitä esittävin kuvin.  Parvella näkyvät urut ovat Kangasalan urkutehtaan edeltäjän, Bror Axel Thulén rakentamat ja alunperin vuodelta 1887. Vuonna 1937 ne kuitenkin uudistettiin Kangasalan urkutehtaan toimesta. Salin nykyinen värimaailma on sama, mikä kirkossa oli vuoden 1840-peruskorjauksen jälkeen.

Alttaritaulu on tuntemattomaksi jääneen taiteilijan työ. Aiheena on Jeesus Getsemanessa. Taustalla näkyvä puinen krusifiksi on peräisin 1400-luvun alkupuolelta.
















Koristeellinen saarnastuoli tuo mieleen blogissani aiemmin esitellyn Kangasalan kirkon saarnastuolin. Se on peräisin 1600-luvulta ja sen esikuvana on ollut Turun linnan kirkon saarnastuoli. Ilmeisesti sitten näin myös Kangasalla. Jopa saarnastuolia kannatteleva Kristoforos on siellä aivan samoin toteutettu.














Saarnastuolin vastakkaisella puolella on erikoinen toinen "saarnastuoli", joka on toiminut kanttorin, tai ehkä paremminkin "esiveisaajan" työpisteenä hamassa menneisyydessä, ennen urkuja ja urkureita. Mahtaakohan olla nykyisin käytössä missään tilanteessa, mene ja tiedä. Joskus tällaisia erikoisuuksia maamme kirkoissa näkee, mutta harvinaisia ovat.













Tätä kirkkoa ei pitkäkyntisen kannata lähestyä, sillä joka puolella näytti olevan valvontakameroita. Peltikatto hohtaa vielä uutuuttaan, kunnes ajan patinotumana tummuu, eikä siihen mene kovinkaan montaa vuotta.















Puiden lomasta, kirkon ohittavan tien toiselta puolelta löytyy alunperin edellisen kirkon yhteyteen vuonna 1782 rakennettu kellotapuli. Nykyiselle kirkolle se tarjoaa hieman erilaista arkkitehtuurista kontrastia.















Lopuksi pala seurakunnan yleistä historiaa: Vesilahti on ollut hyvin vanha, suuri emäseurakunta, josta sittemmin sen ympärillä olevat nykyiset seurakunnat ovat itsenäistyneet. Tutkijoiden mukaan tällä samalla paikalla on sijainnut jopa 6-7 kirkkoa.
















1400-luvun loppupuolella valmistui hautausmaan kupeeseen kivisakasti ja myöhemmin tarkoituksena oli rakentaa paikalle myös kivikirkko. Myöhemmin rakentaminen aloitettiinkin, mutta työ jäi rahanpuutteesta johtuen kesken ja 1800-luvun lopulla kivikirkon keskeneräiset seinät purettiin ja käytettiin nykyisen kiviaidan rakennusmateriaaliksi, Kivisakasti - joka sekään ei ilmeisesti koskaan toiminut varsinaisena sakaristona - on pystyssä edelleen.



Osoite: Rautialantie 208, Vesilahti

8 kommenttia:

  1. Upeat kuvat ja upea kirkko jälleen. Vatsinkin kakkos kuva oli todella upea. Hyvä kuvakulma.

    VastaaPoista
  2. Upea kirkko sisältä ja ulkoa! Upeat kuvat!!

    VastaaPoista
  3. Kaunis kirkko - sekä ulkoa että sisältä.
    Ja kiva muisto tuo kivisakasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on nykyasussaan kaunis. Vielä jokin aika sitten ulkomaalaus oli keltainen ja yleisilme aika rapistunut, mutta nykyisin hieno. Kiitos Orvokki.

      Poista
  4. Taitaa nuo kamerat olla pahantekijöita varten. En tiedä mikä on mutta näin tämän postauksen lukulistalla pikkukuvana jo aikasemmin mutta siliti se näytti tuota väsynyttä matkamiestä penkillä. No parempi myöhään kun ei ollenkaan. Hieno kirkko ei siinä mitään ja jäin miettimään, että minkähänlainen akustiikka tuossa kirkossa mahtaa olla? On se kumma kun se rahapula on vaivannut jo 1800 luvulta näihin päiviin asti ja huonommaksi tuntuu koko ajan menevän :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Painoin vahingossa "pinnan alla" valmiina olleen kirkkojutun "julkaise heti" painiketta, jolloin tämä lähti liikenteeseen jo torstai-iltana. En kuitenkaan halunnut sitä vielä julkaista, joten jouduin vetämään sen takaisin "pinnan alle". Bloggeri ei näytä tätä käsittävän ja näytti että olisin jutun jo silloin tostaina julkaissut. Siitä tuo "pikkukuvajuttu" blogissasi.

      Noita valvontakameroita oli tosiaan poikkeuksellisen runsaasti. Aiheettomasti niitä tuskin on asennettu. Akustiikkaa ei tullut testattua edes käsiä läpsäyttämällä. Kuvien ottoaikaan salissa oli menossa imurointi ja meteli sen mukainen. Kuvista siivousvälineet saatiin kyllä pois.

      Näinhän se meni, että kivikirkko jäi sitten rakentamatta rahoituksen puuttuessa. Mutta kaunis se on tuo nykyinen puukirkkokin. Joka tapauksessa paljon mielenkiintoista historiaa tuossa kirkossa ja sen ympäristössä. Kiitos kommentista Harry!

      Poista

Kiitos kommentistasi!