Alavetelin kirkko

VIIKON 41 KIRKKOESITTELY

Puisten ristikirkkojemme esittelykierros jatkuu nyt Alavetelin kirkon esittelyn myötä. Kuvat ovat suhteellisen tuoreita, viime kesältä.

Alaveteli on pieni, entinen kunta Pohjanmaalla. Se erotettiin Kruunupyystä itsenäiseksi kunnaksi vuonna 1896 ja liitettiin siihen takaisin vuoden 1969 -alusta. Alavetelissä on kaunis puinen ristikirkko. Rakennustaiteellisesti se edustaa empiren ja 1700-luvun loppupuolen kansanomaisen puukirkonrakennustyylin synteesiä. Kirkon rakentaminen aloitettiin välittömästi, kun Alavetelistä tuli Kruunupyyn kappeliseurakunta vuonna 1752. Kirkko poikkeaa enimmästä osasta puisia ristikirkkojamme monimuotoisuudellaan; Se on sekä ulko- että sisäviistetty, mikä saa aikaan sen, että se on hyvin monikulmainen. Myös kirkon katto on monipuolisesti viistetty.

Kirkon on alunperin rakentanut Matti Honka vuosina 1751-1754. Se on ensimmäinen Matti Hongan rakentama kirkko. Tosin alkuperäistä kirkkoa on sittemmin sekä laajennettu että muutettu. Nykyinen kirkko sai ulkonäkönsä ja -muotonsa vuosien 1817 ja 1890 -peruskorjauksista. Tämä selittää tyylilliset erikoispiirteet.

Kirkkosalin arvokkain ja hienoin esine on vuodelta 1752 peräisin oleva näyttävä barokkiklassistinen saarnastuoli.  15-äänikertaiset urut vuodelta 1975 ovat Kangasalan urkutehtaan valmistamat. Alttaritalulu on 1890-luvulta ja peräisin Ruotsista Göteborgista. Istumapaikkoja kirkossa on noin 500.

Kellotapuli rakennettiin kirkon viereen vuosina 1764-1967. Alunperin Matti Hongan rakentamaa tapulia on muuteltu oleellisesti 1800-luvun lopun peruskorjauksessa.
Vaivaisukko tapulin ulkoseinässä.


Osoite: Kirkkomäentie, Alaveteli, Kruunupyy




Kommentit

  1. Kauniin värinen kirkko, katto ja seinävärit mätsää niin hyvin toisiinsa, mielestäni. Kaunis kirkko muutenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, voisi sanoa jopa söpöksi. :) Kiitos Kirsti.

      Poista
  2. Erittäin kaunis kirkko! Tuon minäkin voisin kuvata jos tuollä päin liikun. Ylipäätään tykkään tosi paljon kirkoista =).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on vielä ihan kohtuuhelppo kuvattavakin, kun ei ole puita ihan joka paikassa ympärillä, niin kuin monessa... Kiitos Katinka.

      Poista
  3. Arkkitehtuuriset muodot näyttää siltä, että pappiin päin tuolit tulevat monelta suunnalta.:-)
    Upea puinen kirkko.

    Kiitos historiallisesta sivistämisestä Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liplatus. Veikkaan, että tuossa on penkkien sijoitus sisällä se perinteinen, mikä nyt ristikirkossa onkaan. Veikkaan myös, että sisältä tuo ei ole silti kovin suuren näköinen. Esim. nuo viisteet kuitenkin vievät nurkista tilaa. Kunnollista sisäkuvaa ei pikaisesti hakemalla netistä tuosta näytä oikein löytyvän. Sääli etten päässyt sisälle, mutta ei auta. Näillä mennään. Kaunis kirkko oli.

      Poista
  4. Kaunis kirkko, tulee mieleen sana "pullea".
    Vaivaisukko on kiva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ihan kaunis, mutta jotenkin se minun silmään näyttää silti vähän ristiriitaiselta. Kärjistäen sanottuna alaosa 1700-lukua, keskikupoli 1800-lukua. Mutta kuten sanottu 1800-luvulla remontoitu, laajennettu. Erikoinen kokonaisuus.

      Tapuli (ja ilmeisesti vaivaisukkokin) on sitten sitä 1700-lukua ja aika eri tyylinen tämän hetken kirkon kanssa. Kiitos kommentista Orvokki.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ylivieskan kirkko - Kuvaesittely

Kangasalan kirkko

Keski-Suomen Ilmailumuseossa