lauantai 17. toukokuuta 2014

Lammin kirkko

Tällä kertaa viikon kirkkona on poikkeuksellisen hieno kohde. Ulkoapäin tämä Lammin harmaakivikirkko Hämeenlinnassa on jotakuinkin tavallisen ja aikalaisensa näköinen, mutta hämmästys on suuri, kun astuu kirkkoon sisälle. Ensimmäiseksi huomio kiinnittyy lukuisiin seinämaalauksiin. Sitten moniin erilaisiin yksityiskohtiin ja muihin koristuksiin, joita kirkkosalissa riittää. Myös alttarirakennelma on poikkeuksellisen hieno. Tämä kirkko onkin sen tähden paikallaan esitellä hieman runsaammin kuvin. Mainittakoon, että kirkossa oli kuvaushetkellä niin paljon turisteja ja muita kirkon katselijoita, että kuvat oli otettava hyvin nopeasti kameraa turhia säätelemättä. Onneksi ehdin kuitenkin kiinnittää monopodin kameran pohjaan. Normaalisti ottaisin sisäkuvan aina tripodia käyttäen.

Lammin keskiaikainen harmaakivikirkko on rakennettu tiettävästi 1510-luvulla. Sitä sanotaan Pyhän Katariinan kirkoksi. Museovirasto on luokitellut sen valtakunnallisesti arvokkaaksi kulttuuriympäristöksi. Se on myös päässyt maamme postimerkin kuva-aiheeksi peräti kolme kertaa.
Näkymää alttarille päin. Kirkon sisustus on vaikuttava ja komea, mutta se ei ole suinkaan alkuperäinen; vuonna 1918 kirkkoa kohtasi tuhoisa tulipalo, jolloin sen sisätilat tuhoutuivat täydellisesti. Niiden mukana liekit nielivät muun muassa arvokkaan, 1600-luvulta peräisin olevan saarnastuolin.

Kirkko kuitenkin haluttiin korjata ja se otettiin uudistettuna käyttöön jo vuonna 1920. Tässä yhteydessä sen sisustus uudistettiin täydellisesti ja sivuilla olevat lehterit poistettiin.
Nykyisen alttarin krusifiksin ja sitä ympäröivät puiset koristeet suunnitteli ja valmisti Ateneumin opettaja Johan Friedl. Itse alttarikaide, penkit ja virsitaulu ovat lammilaisen Nybergin puusepänverstaan valmistamia.
























Johan Fiedelin valmistama on myös nykyinen, varsin hieno saarnastuoli.






























Kirkkosalin runsaslukuiset seinämaalaukset ovat taidemaalari Bruno Tuukkasen suunnittelemat ja osittain myös maalaamat.  Tässä näkymää katosta valaisimien ympäriltä.
Nykyiset 28-äänikertaiset urut ovat Kangasalan urkutehtaan valmistamat. Ne ovat vuodelta 1967. Urkujen fasadi jakautuu mielenkiintoisesti kahtia, jolloin päätyikkuna jää näkyviin.
Monenlaisia ikkunoita kirkon pääoven yläpuolella. Niistä alin, pyöröikkuna, on on tyypillinen gotiikkaa edustavissa kirkoissa. Gotiikka onkin keskeinen tyylisuunta kirkon uudistetussa sisustuksessa.





























Tapuli ei ole alkuperäinen edes alimman kerroksen seinien osalta, vaan se rakennettiin tuhoutuneen tilalle kirkon jälleenrakentamisen yhteydessä. Edellinen tapuli oli täysin puurakenteinen, mikä, kuten arvata saattaa, kesti tulipaloa huonosti.

Vaikka Lammin kirkko sisätiloiltaan ei ole lähelläkään alkuperäistä asuansa, se on silti ehdottoman komea tutustumis -ja kuvauskohde. Ulkopuolelta kirkko sen sijaan uudistettua tapulia lukuun ottamatta on lähes alkuperäisen kaltainen.

Kirkko näyttää olevan suosittu turistikohde. Ainakin kun itse kävin paikalla, sen sisustusta oli ihmettelemässä melkoinen joukko ihmisiä. Oppaitakin oli paikalla ihan kaksin kappalein. Silti kirkko ei tietojeni mukaan ole varsinainen tiekirkko. Tarkemmin sen, mahdollisesti vuosikohtaiset aukioloajat selvinnevät seurakunnan nettisivuilta.

Osoite: Kappelintie 2, Lammi, Hämeenlinna

10 kommenttia:

  1. Miten kaunis kirkko sekä ulkoa että varsinkin sisältä. Komeat kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuo on sieltä hienoimmasta päästä lajissaan.

      Poista
  2. On kyllä kaunis kirkko. Tuolahan on tosi kaunista katseltavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tuolla käydä kannattaa jos ohi menee ja ovet ovat auki! Harva kirkko on näin koristeltu.

      Poista
  3. Upeaa on katsottavaa ulkoapäin, sekä sisältä.
    Kirkon maalauksien ja koristelujen tekeminen ei ole ergonomisesti työsennoltaan mikään parhain.
    Kauniita kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Tuota ergonomiapuolta en ole muuten tullut koskaan ajatelleeksi... Siinä on voinut olla niskat kipeinä monta kertaa..

      Poista
  4. On tosiaan kaunis kirkkoa! Täytyy pitää mielessä, jos tuollapäin ajelee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä sellainen, että kannattaa käydä katsomassa.

      Poista
  5. Todella, on kaunis kirkko, sekä ulkoa että sisältä. Tulee heti mieleen katoliset kirkot, joita kävin nyt reissullani katsomassa. Mietin silloin sinua (hih) ja ajattelin, että saisit niistä paljon kuvattavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on tuollaiset monesti todella upeita kuvauskohteita. Tosin suurissa katedraaleissa ulkokuvaa otettaessa valtava koko asettaa omat ongelmansa, ja sisällä monesti hämäryys ja valtaisa turistien määrä. No, löytyyhän meiltä Turun tuomiokirkko, jossa pääsee hyvinkin katedraalitunnelmaan. Ja onhan se Johanneksen kirkko Helsingissäkin melkoisen katedraalimainen ja sisältä aivan uskomattoman hieno.

      Poista

Kiitos kommentistasi!