lauantai 23. marraskuuta 2013

Hattulan Vanha kirkko

Hattula on vajaan 10 000 asukkaan kunta Kanta-Hämeen maakunnassa. Lähimpään kaupunkiin, Hämeenlinnaan, on kunnan keskustaajamasta, Parolasta, matkaa kymmenen kilometriä. Ylivoimaisesti suurin työnantaja paikkakunnalla on Parolan Panssariprikaati, jossa työskentelee reilut 600 henkilöä. Prikaatissa toimii myös sotilassoittokunta ja sen toiminta laajenee muutenkin entisestään lähitulevaisuudessa. Tärkeä matkailukohde alueella on Parolan Panssarimuseo, josta lupaan tehdä juttua jossain vaiheessa...

Hattulassa on kaksi kirkkoa, joista tällä kerralla katsomme helpommin kuvattavissa olevaa vanhaa kirkkoa.
Tämän kohdalla puita ei ole ympärillä läheskään niin paljon, kuin uudemman kirkon. :)

Hattulan Pyhän Ristin kirkko on huikean vanha. Tarkka valmistumisvuosi ei ole meidän päiviimme asti säilynyt, mutta se on vuosien 1472 - 1490 välillä! Muista maamme keskiaikaisista kirkoista Pyhän Ristin kirkko poikkeaa siinä, että se on rakennettu harmaakiven sijaan lähes kokonaan tiilestä. Perustukset on kuitenkin kosteusvaurioiden välttämiseksi viisaasti tehty harmaakivestä.

Rakennustaiteellisesti kirkko edustaa täysgotiikkaa. Säilyneiden tanskalaisten asiakirjojen perusteella kirkko on saattanut olla keskiajalla peräti pyhiinvaelluskohde.

Sisältä kirkko on kolmilaivainen hallikirkko, jonka kaikki laivat ovat yhtä korkeita. Kirkon runkohuone on lähes täysin keskiaikaisessa asussaan. Merkittäviä asioita kirkon sisätiloissa ovat lähes 40 puuveistosta, joista vanhimmat ovat peräisin 1300-luvun lopulta, sekä seinien kalkkimaalaukset 1500-luvulta. Saarnatuoli on peräisin vuodelta 1550, mikä tekee siitä maamme vanhimman säilyneen saarnatuolin ja myös yhden Pohjoismaiden vanhimmista. Nykyisen alttaritaulun on maalannut taidemaalari Nills Schillmark ja se on peräisin vuodelta 1782. Taulun aihe on Pyhä Ehtoollinen. 

Merkittävin osa kirkossa on kuitenkin sakaristo, jota pidetään Turun Tuomiokirkon sakariston jälkeen maamme hienoimpana.

Hieno keskiaikainen kirkko on käytössä pelkästään kesäaikana. Kirkossa on nykyisin sähkö ja toimituksia varten pienet urut.

Hattulan Pyhän Ristin kirkko on luokiteltu museoviraston listalla valtakunnallisesti arvokkaaksi maisema-alueeksi. Parkkipaikan vieressä vanhassa, vuodelta 1840 peräisin olevassa entisessä pitäjänmakasiinissa sijaitsee kirkon opastuskeskus ja kahvila.


Kirkko sijaitsee Hattulassa Pyhänristintien ja Vanhankirkontien risteyksessä.

6 kommenttia:

  1. Kauniit kirkkokuvat ja hyvää tietoa.
    Pidän kovasti näistä postauksista, kun pidän kirkoista ♥

    VastaaPoista
  2. Kauniit kuvat! Tämä on tuttu kirkko, Hattula on entinen kotikuntani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan sitten onkin tuttu. Tuo on nätti kirkko joka saattaisi olla hieno kuvattava talvellakin. Kiitos Saraheinä.

      Poista
  3. Kaunis pieni kirkko - ja niin vanha! On mukava kun meiltäkin löytyy noin vanhoja rakennuksia. Etupäässä ne taitaa olla kirkkoja, kun ne on pyhiä eikä siksi pureta, elleivät sitten satu tuhoutumaan itsekseen.

    VastaaPoista
  4. Kylläpä ne kirkot taitaa monesti niitä vanhimpia rakennuksia olla. Onhan meillä muutama linnakin, mutta noin yleensä kyllä. Tuohon purku-aiheeseen liittyen on tulossa esittely yhdestä varsin erikoislaatuisessa tilanteessa olevasta kirkosta. Kiitos kommentista Orvokki.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!