lauantai 30. toukokuuta 2015

Kuortaneen kirkko

Kuortane on pieni kunta Etelä-Pohjanmaalla. Paikkakunnalla on kaunis puinen Antti Hakolan rakentama ristikirkko vuodelta 1777. Tyylillisesti se edustaa 1700-luvun perinteistä kirkkorakennusta.

Kuortaneen kirkko on hieno ja sitä onkin pidetty yhtenä rakentajansa tyylipuhtaimmista luomuksista. Esim. tässä hyvänä vertailukohtana toimiva hyvin samankaltainen Ylihärmän puukirkko on ulkonaisesti suurin piirtein samanlainen, mutta tämä kirkko on ehkä kokonaismuotoilullisesti vieläkin harkitumpi. Ylihärmän kirkkoa voit vertailun vuoksi katsoa tästä.

Alttaritaulu lepää neljän pylvään välissä. Alttarirakennelma on kuin suurikokoinen antiikkinen portti. Samantapainen ratkaisu löytyy esim. Alajärven kirkosta, josta löytyy minulta kuvakin. Varsinaisen taulun on maalannut taidemaalari H. A. Barkman. Se esittää Jeesusta ristillä.

Useammassa lähteessä mainitaan kirkkoon mahtuvan jopa 1200 henkilöä, mikä on todella paljon tämäntyyppisessä kirkossa. Ilmeisesti se sitten kuitenkin pitää paikkansa. Kirkossa kun on kuitenkin urkuparvekkeen lisäksi reilun kokoiset sivulehterit...

Uusklassinen tapuli oli valmis vuonna 1837. Sen rakensi torppari Olof Häggblad Oravaisista. Tapulia on joskus luonnehdittu jopa yhdeksi maamme kauneimmaksi.

Kuortaneen kirkko jäi rakentajansa Antti Hakolan viimeiseksi loppuun saakka rakentamaksi kirkoksi. Hän kuoli vuosi kirkon valmistumisen jälkeen rakentaessaan Nurmon kirkkoa.

Kirkkotie 19, Kuortane










10 kommenttia:

  1. Schöne kleine Kirche und schöne Beschreibung.

    Gruß
    Noke

    VastaaPoista
  2. super wat een geweldig mooie kerk.

    VastaaPoista
  3. Jälleen kaunis kirkko. Olet kyllä ahkerasti näitä kuvannut ja ihanaa että olet jaksanut kirkkoja meille esitellä. Mukavaa kesää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin, Katinka! Nautitaan nyt lämmöstä ja kuvaillaan vaikka hyttysiä ja paarmoja. :)) Toivottavasti saan täydennellä myös noita kirkkokoelmiani tulevia julkaisuja varten.

      Poista
  4. Kivan kesän toivotukset minultakin! On ollut mukavaa seurata hienoa kirkkosarjaasi (ja muitakin sarjoja). Varsinkin, kun olet nähnyt vaivaa, että tiedät myös esitellä ne kuvien ohella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin, Nummentonkija. Tämä on ihan mukavaa puuhaa ja toivottavasti nyt kesällä saan julkaista monenlaista luontomateriaaliakin, toivotaan ainakin!

      Poista
  5. Extrakaunis kirkko, tämä rosan värinen ulkomaalaus on todella kaunis, ja korostaa muotoilua.
    Kirkkosarjasi on ollut ja on siis edelleenkin tosi upea sarja. Ja paljon olet nähnyt vaivaa, olet todella kiinnostunut aiheesta, sen huomaa.
    Mukavaa kesää sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin Orvokki. Syksyllä jatkuu taas tämäkin sarja. Toivottavasti löytyy sitten sille ajalle muuta.

      Poista
  6. Hieno kuva kauniista kirkosta, erityisesti huomio kiinnittyi ovien ja ikkunoiden koristeluun. Kiitos, on ollut tosi mielenkiintoista seurata kirkkosarjaasi. Tosi kiva kuulla, että se jatkuu taas syksyllä.
    Oikein mukavaa kesää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jaana Koo, vaikka näinkin myöhään kiitokset tulee. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!