Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuu, 2014.

Hyvää joulua!

Kuva
Blogini lukijat niin lähellä kuin kaukana. Oikein hyvää, rauhallista ja mukavaa joulua!


Paluu Pälkäneen rauniokirkolle - kuvakertomus

Kuva
VIIKON 51 KIRKKOESITTELY

Tarkemmin blogini kirkkoesittelyjä seuranneet ehkä huomasivat, että tämä kirkko on jo esitelty, eikä siitä ole itse asiassa kuin vajaa vuosi. Sen tähden en tarkemmin kirkon historiaa tässä yhteydessä käy läpi. Tuon em. esittelyn ulkokuva oli kuitenkin jo vuodelta 2008, enkä silloin astunut raunioituneen kirkon muurien sisäpuolelle, kun en tiennyt, onko se täysin turvallista. Pari viikkoa sitten vierailin kirkolla uudelleen ja tuo puute tuli samalla korjattua. Tässä muutama kuva. Halutessasi voit lukea vielä kirkon aiemmin julkaistun esittelyn tästä klikkaamalla.

Siinä se seisoo omassa yksinäisyydessään. Ja ilman kattoa. Edelleen. Luultavasti loppuelämänsä.


Mikään kovin pieni kirkko tämä ei silti ole ollut, vaikka se aikoinaan pienuutensa takia hylättiinkin. Seurakuntaa mahtoi silloin käydä kirkossa paljon. Katsotaanpa nyt sitten sisälle, kun on varma tieto, ettei rakennus romahda niskaan. Joitakin vuosia sitten ympärillä oli kieltokyltit.
















Hyinen kirkkosali. Tu…

Kohta se koittaa - ovella jo

Kuva
Tällaista tuotantoa eilen illalla keittiössä ja tänä aamuna täällä blogissa. Kohta tämänkin vadin ympärille voi kokoontua herkullisten syöminkien merkeissä. =D

Vesilahden kirkko

Kuva
VIIKON 50 KIRKKOESITTELY

Kohta se joulu taas koittaa. Mutta ennen kuin koittaa, on vielä pari "kirkkoesittelylauantaita", joista toinen on tänään. Katsotaan siis Vesilahden kirkkoa, josta kuvia on käytettävissä hieman tavallista enemmän. Itse paikkakuntahan sijaitsee reilun 30 kilometrin ajomatkan päässä Tampereelta Etelän suuntaan. Asukkaita on noin 4500. Mutta nyt itse kirkon kimppuun.

Kuvauspäivänä sää oli mitä mainioin. Parikymmentä vuotta sitten sitten peruskorjattu ja muutamia vuosia sitten ulkomaalattu kirkko esiintyi kuvissa hyvin edukseen. Kirkko on valmistunut vuonna 1802 ja sen on rakentanut kirkonrakentaja Matti Tolpo.

Kirkkosali on muodoltaan suorakaiteen muotoinen, ja kulmistaan viistetty. Pienistä sivulaivoistaan huolimatta kirkkoa ei voi tyypittää varsinaisesti ristikirkoksi, vaan kysymyksessä on siis pitkäkirkko pienillä sivusakaroilla. Kaikkien lehtereiden reunat on koristeltu Raamatun henkilöitä esittävin kuvin.  Parvella näkyvät urut ovat Kangasalan urkut…

Päivän kevennys!

Kuva
Ikuistin tällaisen kaverin viime kesänä. Kuvat sopinevat näin pikkujouluaikaan julkaistaviksi. :)


Hyvää itsenäisyyspäivää!

Kuva
Tänä lauantaina VIIKON KIRKKO jää itsenäisyyspäivän johdosta pois. Joskus aikoinaan maamme itsenäisyyttä puolusti valtava joukko ihmisiä, miehiä ja naisia. Kukin omalla paikallaan. Nyt noita sodan omin silmin nähneitä on elossa enää kourallinen. Arvostan heidän työtään suuresti. Monen keskuudestamme poistuneen mukana on mennyt hautaan myös suuri määrä sen aikaista tietoa. Se on sääli. Toivon silti kovasti, ettemme joudu tuollaista tietoa enää koskaan käytännön kautta opiskelemaan.

Arkistojen kätköistä löytyi tällainen, ehkä hieman erilainen kuva itsenäisyyspäivälle. Kuvaan yritin saada 1900-luvun alkuvuosikymmenten parhaiden kameroiden tunnelmaa. Onnistuinko? Se jää katsojan arvioitavaksi.

Oikein hyvää maamme 97:ttä itsenäisyyspäivää kaikille!


Vielä pienenä täydenyksenä hieman värikkäämpi panoraama tästä tuhansien järvien ja suurien metsien maasta.