sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

perjantai 25. heinäkuuta 2014

keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

Katse taivaalle - jälleen kerran

Näin kuumalla joutilaana lekotellessa tulee katseltua kameran etsimen läpi myös taivaalle. Tässä varmasti oikein laajakulmainen kalansilmälinssi olisi hyvä.

Ilta-auringossa kuvattua...

Ilmojen halki käy lentäjän tie. Korkealla meneekin.

Ja punanokkakin (Norwegian) vielä oikein siirtymäsavujen kanssa. Täydessä 10 kilometrin korkeudessa.

Ai niin, menihän siinä vielä ohi tällainenkin. Ilmeisesti kova helle oli käynyt jonkun voimille.

tiistai 22. heinäkuuta 2014

Koiramainen juttu

Taitaa olla koiranpukea? Hetken mielijohteesta otettu mutta jälkeenpäin käyttökelpoiseksi todettu (siis kuva, alunperin en edes ajatellut säilyttää) =D Joskus vahinkolaukauskin onnistuu.




Hellettä

Tästä viikosta on sääennustusten mukaan tulossa kesän lämpimin. Tosin jo pari viikkoa sitten tätä rouvaa kuvatessa pääsin siinä jotenkin sellaiseen käsitykseen, että lämpö saisi hänen mielestään jo pikku hiljaa riittää. :))


sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Hitaasti ja matalalla

"Lennä sitten hitaaasti ja matalalla", opasti vanhan vitsin mukaan äiti lentämään lähtevää poikaansa. Eihän siinä mitään, kunhan ei liian matalalla lennä. :)  "Hitaasti ja matalalla" lentävä kone onkin valokuvaajalle helppo maalitaulu.

Öttiäisissä kun aina ihmetellään siipiä tai pyrstöä, niin itsekin ihmettelin tämän koneen kohdalla tuota peräsintä. Tai noita siinä olevia tuntosarvia. :) Mitä lie sitten ovatkin.


lauantai 19. heinäkuuta 2014

Heinäntekoa...

Heinänkorjuuaika taitaa olla nyt kuumimmillaan (ei tosin itselläni henkilökohtaisesti). Joltain tämänkaltaiselta se vielä muutama vuosikymmen sitten näytti. Seipäillä oli heinän hyvä kuivua ennen latoon vientiä, kunnes tehokkaammat, nopeammat ja vähemmän säiden armoilla olevat korjuumenetelmät saivat vallan.

Nykyisin suuri osa karjan tarvitsemasta heinästä korjataan tuoreena ilman kuivatusprosessia, paalaamalla se esim. pyöröpaaleiksi, jotka sitten koneellisesti pakataan ilmatiiviisti suojakelmuun.

Näitä satojen kilojen painoisia pelloilla näkyviä paaleja kutsutaan koostaan ja väristään johtuen joskus leikkimielisesti strutsinmuniksi. :) Niiden pienikään siirteleminen ei yhden ihmisen voimin onnistu, mihin ei nykyajan maataloudessa ole tosin tarvettakaan. Kaikki kun on pitkälle koneellistettua.






perjantai 18. heinäkuuta 2014

Taivaan tulet, osa 2

Eillisenä iltana oli taas melkoinen iltarusko. Olikos se nyt niin, että se tiesi hyvää säätä huomiseksi? No, aamullapa tuo selviää. :)


tiistai 15. heinäkuuta 2014

sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Illan ruskoa

Eilen illalla oli hienoa iltaruskotusta. Tosin sehän tietääkin sitten hieman huonompaa säätä, mikä nyt sitten toteutuikin. Eipä silti, kyllähän lämpöä riittää. :)


torstai 10. heinäkuuta 2014

Komea peltihevonen

Harvinaisen komeakuntoinen muinaistraktori eräillä kesämarkkinoilla. Täysin autenttisen vaikutelman tosin rikkoo mammuttimainen (tupla)taustapeili ja tuo ratin alapuolella oleva, mikä lie punainen vesihana. :)  Mutta kuten sanottu, komea Fordson!


tiistai 8. heinäkuuta 2014

Kauas harhautunut?

Kävin taas pienellä kirkkokuvausreissulla. Joskus nuo reissut venyvät yllättäviin maisemiin. Tässä kuva.., niin, - tässä kuva! :)




sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Sunnuntain kukkaset

Annoin tyttärelle vähäksi aikaa järkkäriä lainaan. :) Tulihan sieltä pienen neuvonnan jälkeen monenlaista räpsyä. Yllättävän moni oli kymmenvuotiaan kuvaamaksi yllättävän hyvä. Tässä pari.